Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - kotimaan talousuutisia lyhyesti



Pörssin vuosivaihto ylitti 100 miljardia euroa

Helsingin pörssissä on tehty tänä vuonna kauppaa ennätyksellisen kiivaasti. Vaihtomäärät ovat kasvaneet koko 1990-luvun, ja viime perjantaina kaikkien listojen yhteinen vaihto tältä vuodelta ylitti pörssin mukaan 100 miljardin euron rajan.

Tänä vuonna pörssissä on siis käyty kauppaa jo yli 600 miljardilla markalla, kun kymmenen vuotta sitten vuonna 1989 pörssin kokonaisvaihto oli 40 miljardia markkaa.

Helsingin pörssi on kuumentunut tänä syksynä niin paljon, että pörssin ja Arvopaperikeskuksen resurssit eivät ole riittäneet kaupankäynnin hallintaan.

Pörssi on joutunut muun muassa suurentamaan joidenkin osakkeiden pörssieriä huomattavasti ja rajoittamaan kaupankäyntiä pienillä osakemäärillä.


Helsinki Median omistus Nelosessa kasvoi 61 prosenttiin

Sanoma-WSOY -konserniin kuuluva Helsinki Media on lisännyt omistustaan tv-kanava Nelosessa. Helsinki Medialla on nyt 61,01 prosenttia Ruutunelonen Oy:stä sen jälkeen, kun se keskiviikkona osti VBH Televisionin noin 10,99 prosentin osuuden. Kauppahintaa ei kerrottu.

Helsinki Median lisäksi Ruutunelosen omistajina ovat mm. Turun Sanomia kustantava TS-yhtymä vajaan 14 prosentin ja tanskalainen Egmont Holding runsaan 25 prosentin osuudella.

Nyt sovitun kaupan myyjäosapuolena olleen VBH Televisionin omistavat VIP Holding Oy, Firma Brutto Oy ja Headline Oy. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on Kalervo Kummola ja jäsenet Lasse Lehtinen, Arto Tuominen ja Jarmo Porola.


Markkinatuomioistuin: HPY:n laskutus eräpäivän siirrosta kohtuuton

Markkinatuomioistuin on kieltänyt Helsingin Puhelinta käyttämästä sopimusehtoa, jonka mukaan yhtiöllä on rajoitukseton oikeus periä kuluttajalta erillinen maksu puhelinlaskun eräpäivän siirrosta. Tuomioistuimen mielestä ehto on kohtuuton. Asian vei tuomioistuimen käsittelyyn kuluttaja-asiamies.

Helsingin Puhelin peri kaavamaisesti 30 markan laskun, jos asiakas halusi maksuvaikeuksien vuoksi siirtää laskun eräpäivää. Jossain tapauksissa piti lisäksi maksaa huomautuskirjeestä vielä toiset 30 markkaa.

Maksunlykkäyksestä huolimatta yhtiö peri vielä viivästyskoron sekä mahdolliset perimiskorot. Kuluttajalle olisi tullut halvemmaksi olla kokonaan ottamatta yhteyttä puhelinyhtiöön, jos lasku maksettiin vain jonkin verran myöhässä, markkinatuomioistuin huomautti.

Kuluttaja-asiamies ja HPY aloittavat tammikuussa neuvottelut sitä, millä tavoin ehtoa täsmennetään. Yksi markkinatuomioistuimen jäsenistä jätti päätökseen eriävän mielipiteen.


Valtion velka 69,1 mrd euroa lokakuussa

Valtion velka kasvoi lokakuussa 737 miljoonaa euroa. Velka nousi valtiovarainministeriön kuukausikatsauksen mukaan lokakuun lopussa 69,1 miljardiin euroon, kun se syyskuun lopussa oli 68,4 miljardia euroa. Euromääräinen velka nousi 58,0 miljardiin euroon ja valuuttavelka 11,1 miljardiin euroon.

Koko velan keskimääräinen juoksuaika oli lokakuun lopussa 4,8 vuotta. Alle vuoden pituista velkaa valtiolla oli 9,3 miljardia euroa. Valtion velasta 1-5 vuoden velkaa oli 37,2 miljardia euroa ja yli viiden vuodenvelkaa 24,7 miljardia euroa.


Kilpailuvirasto hyväksyi Talentumin ja Soneran yhteisyrityksen ehdollisesti

Kilpailuvirasto on hyväksynyt Talentumin ja Soneran välisen yrityskaupan. Sonera merkitsee 37 prosentin omistusosuutta vastaavan määrän Talentumin WOW-verkkobrandit Oy -nimisen tytäryhtiön osakepääomasta.

Muodostettavaan yhtiöön keskitetään sekä Talentumin yrityspäättäjille suunnatut verkkopalvelut että Interaktiivisen Sataman pääasiassa kuluttajille suunnatut verkkopalvelut.

Kilpailuvirasto edellyttää kyseisessä yrityskaupassa tiettyjen sitoumusten noudattamista, jotka yhtiöt esittivät Kilpailuvirastolle. Sitoumuksilla taataan muun muassa ettei Sonera suosi yhteisyritystä.

Sitoumusten myötä yrityskauppa ei johda sellaisen määräävän markkina-aseman syntymiseen tai vahvistumiseen, joka merkittävästi estää kilpailua Suomessa.

Yrityskaupassa Sonera merkitsee yhtiön osakkeista 37 %. Talentumin omistusosuus on noin 62 % ja pienosakkaiden noin 1 %. Uuden yrityksen oma pääoma on noin 50 miljoonaa markkaa.


Suomeen 14,9 mrd:n suorat sijoitukset alkuvuona

Ulkomailta tehtiin alkuvuonna Suomeen suoria sijoituksia yhteensä 14,9 miljardia markkaa. Suorien sijoitusten kanta nousi tiistaina julkistetun Suomen Pankin neljännesvuositilaston mukaan syyskuun lopussa 93,2 miljardiin markkaan.

Suomeen tehdyt sijoitukset ovat kasvaneet nopeasti vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Sijoituskanta nousi vuoden 1996 lopussa 36,9 miljardista 40,9 miljardin markkaan.

Seuraavana vuonna kanta kohosi 51,7 miljardiin ja viime vuoden lopussa 83,9 miljardiin markkaan. Suomesta tehtiin tammi-syyskuussa ulkomaille suoria sijoituksia 19,9 miljardia markkaa.

Ulkomaille tehtyjen suomalaisten suorien sijoitusten kanta nousi syyskuun lopussa 182,1 miljardiin markkaan. Vuoden 1995 lopussa ulkomaille tehtyjen suorien sijoitusten arvo oli maksutasetilaston mukaan 65,4 miljardia markkaa.

Ulkomaisiin osakkeisiin suomalaiset sijoittivat kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana nettomääräisesti 18,1 miljardia markkaa. Ulkomaisia osakkeita ostettiin Suomeen 25,3 miljardilla markalla ja myytiin takaisin ulkomaille 7,2 miljardilla markalla.

Suomalaisia osakkeita puolestaan myytiin tammi-syyskuussa ulkomaille nettomääräisesti 23,3 miljardin markan arvosta. Osakkeiden bruttomyynnit olivat 184,5 miljardia markkaa. Takaisin Suomeen osakkeita ostettiin 161,2 miljardin markan arvosta.

Suomalaisten omistamien ulkomaisten osakkeiden arvo nousi syyskuun lopussa 46,6 miljardiin markkaan. Ulkomailla olevien suomalaisten osakkeiden arvo puolestaan kohosi syyskuun lopussa 604,6 miljardiin markkaan.


Carlsberg osti loput Sinebrychoffista

Tanskalainen Carlsberg-panimo osti maanantaina loput 40 prosenttia Sinebrychoffin osakkeista Rettigiltä. Pohjois-Euroopan vanhin teollisesti toimiva panimo Sinebrychoff oli kuulunut Rettigiin vuodesta 1984.

Carlsberg kasvatti omistuksensa Sinebrychoffista 60 prosenttiin lokakuussa 1997, kun se osti 50 prosenttia suomalaispanimon osakkeista jo omistamiensa 10 prosentin päälle.

Sinebrychoffin mukana Carlsbergin omistukseen siirtyvät ruotsalainen panimo Falcon Holding sekä enemmistöosuus venäläisestä Ao Vena -panimosta.


Benefonin puhelimiin Microsoftin selain

Salolaisen Benefonin uusiin langattoman viestinnän laitteisiin tulee Microsoftin Mobile Explorer -selain.

Selaimella voidaan lukea sekä wap- että html-pohjaista aineistoa. Selain otetaan ensimmäisenä käyttöön Benefonin helmikuussa julkistettavassa WAP-puhelimissa.

Benefon kertoi lisenssisopimuksesta maanantaina puolilta päivin, ja yhtiön osakkeen kurssi ponkaisi välittömästi 32 prosentin nousuun.

Microsoft on pitkään etsinyt ohjelmilleen tietä tuottoisille langattoman viestinnän markkinoille. Pari viikkoa sitten Microsoft ja Ericsson julkistivat sopimuksen, jonka mukaan Ericsson alkaa hyödyntää tuotteissaan Microsoftin selainta.


Finnet International osti puolet latvialaisesta Internet-operaattorista

Paikallisten puhelinoperaattoreiden muodostaman Finnet Internationalin latvialainen tytäryhtiö Linenet SIA on hankkinut 49 prosentin osuuden latvialaisesta Latnet Serviss SIA:sta. Finnet International ei maanantaina julkistanut kauppahintaa.

Seitsemän vuotta sitten perustettu Latnet on yksi Latvian suurimmista yksityisistä Internet-operaattoreista. Sen viime vuoden liikevaihto oli viisi miljoonaa markkaa ja markkinaosuus sekä kiinteän että langattoman verkon palveluista on 35 prosenttia.

Finnet Internationalin mukaan sijoittuminen Latviaan perustuu näkemykseen, että Itämeren alue on yhtiön kotimarkkinoita.

Koonnut: IA
23.12.1999


Talous-sivulle