Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti



Argentiinassa ei lennetä vuoden vaihteessa

Argentiinalaiset lentokoneet eivät lennä uudenvuoden yönä. Aerolineas Argentinas -yhtiö ilmoitti torstaina, että näin on päätetty Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) suosituksesta.

- Kaikki Argentiinan lentoyhtiöt ovat peruuttaneet joulukuun 31. päivän illan ja yön lentonsa, kertoi Aerolineas Argentinasin tiedottaja.

- Noudatamme Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön päätöstä, joka on tehty ongelmien välttämiseksi, tiedottaja sanoi.

Lennot loppuvat kello 20.30 ja alkavat uudelleen seuraavana aamuna.

Argentiinan ilmavoimien edustaja puolestaan vakuutti, että lentojen peruuttaminen ei johdu siitä, että Argentiinassa oltaisiin huolestuneita ns. Y2K-ongelmista. Koneet eivät edustajan mukaan lennä, koska uudenvuoden yön matkojen kysyntä oli erittäin vähäinen.


Venäjän lopullinen vaalitulos selvisi

Venäjän vaalien lopullisten tulosten mukaan kommunistit saavat parlamentin alahuoneeseen, duumaan, 113 paikkaa. Toiseksi eniten paikkoja saa Yhtenäisyys-liittouma, joka saa uuteen duumaan 72 edustajaa.

Isänmaa-Koko Venäjä -liitto tuli kolmanneksi 66 paikalla. Oikeistovoimien liitto sai 29 paikkaa, liberaali Jabloko-puolue 21 paikkaa ja äärikansallinen Vladimir Zhirinovskin ryhmä 17 paikkaa. Loput 132 paikkaa menivät riippumattomille ehdokkaille.

Monilla riippumattomilla ehdokkailla on kuitenkin kytköksiä puolueisiin ja he todennäköisesti liittyvät johonkin kuudesta ryhmittymästä vaalikauden aikana.

Tuloksista kertoi torstaina keskusvaalilautakunnan johtaja Aleksandr Veshnjakov. Venäjän duumassa on 450 paikkaa.


Amerikkalaisten millennium-pelot kaikkoamassa

Pelot laajamittaisista vuosituhannen vaihteen tietokoneongelmista ovat hälvenneet Yhdysvalloissa viime kuukausien aikana. Uusimman mielipidemittauksen mukaan valtaosa odottaa kuitenkin jonkinasteisia hankaluuksia, joihin on syytä varautua.

Haastatelluista 70 prosenttia uskoo, että pikkuvaikeuksia on odotettavissa, 23 prosenttia olettaa kaiken sujuvan normaalisti ja ja vakavia ongelmia pelkää enää vain 5 prosenttia amerikkalaisista.

Puolisen vuotta sitten tehdyssä mittauksessa vielä 11 prosenttia amerikkalaista uskoi tietokoneongelmien aiheuttamiin pahoihin hankaluuksiin.

Eniten pelätään nyt sähkökatkoja, kun puolisen vuotta sitten pankkiongelmat olivat pelkolistan kärjessä. Nyt vain joka viides amerikkalainen viides aikoo nostaa ylimääräistä käteistä vuodenvaihteen varalle.

Ongelmia odotetaan myös kuljetuspuolella sekä ruuan- ja vedenjakelussa; joka kolmas aikookin hankkia jonkin verran ruokaa ja vettä varastoon.

Viranomaiset ovat kehottaneet amerikkalaisia varautumaan suunnilleen samalla tavalla kuin talvisen lumimyrskyn varalle. Pattereita, kynttilöitä, vettä ja ruokaa kannattaa hamstrata kolmen neljän päivän tarpeeseen.


D'Aleman kakkoshallitus vannoi virkavalan

Italian pääministeri Massimo D'Alema esitteli keskiviikkona toisen hallituksensa, viisi päivää edellisen hallituksen eron jälkeen. Useimmat tärkeimmät ministerit säilyttivät paikkansa hallituksessa.

Keskustan ja vasemmiston yhteishallituksessa on vain neljä uutta ministeriä. Uudeksi puolustusministeriksi tuli Kansanpuolueen kansanedustaja Sergio Mattarella.

Uuden hallituksen luottamus oli määrä punnita parlamentissa torstain vastaisena yönä. Kolme pienpuoluetta kaatoi D'Aleman edellisen hallituksen ja arvosteli ankarasti hänen johtamistaitojaan.


Ukrainan parlamentti hyväksyi keskiviikkona maan keskuspankin pääjohtajan Viktor Jushtshenkon nimityksen pääministeriksi. Jushtshenko lupasi heti nimityksensä jälkeen nostaa entisen neuvostotasavallan sen nykyisestä talouskriisistä. 45-vuotiasta Jushtshenkoa tuki 296 edustajaa, kun 226 olisi riittänyt hyväksymiseen.

Jushtshenko ajaa radikaaleja talousuudistuksia, kannattaa valtiojohtoista taloutta, lupaa tasapainottaa maan budjetin sekä kannattaa laajaa yksityistämistä.

Jushtshenko oli presidentti Leonid Kutshman kakkosehdokas pääministeriksi. Parlamentti hylkäsi ykkösehdokkaan, istuvan pääministerin Valeri Pustovoitenkon, joka on hoitanut virkaa vuodesta 1997.

Jushtshenkon tärkein tehtävä on maan talouden tasapainottaminen. Ukrainan valtionvelan ensi vuoden korot ja lyhennykset ovat liki kolme miljardia dollaria (vajaat 18 miljardia markkaa).


Chissano jatkaa Mosambikin presidenttinä

Mosambikin presidentti Joaquim Chissano on valittu uudelleen presidentiksi ja hänen Frelimo-puolueensa on voittanut parlamenttivaalit, vahvistivat keskiviikkona julkaistut viralliset tulokset.

Vaalit käytiin joulukuun alussa. Opposition Renamo-puolue ehti jo ennen lopullisten tulosten julkaisemista vaatia vaaleja uusittavaksi vaalivilpin vuoksi.

Frelimo ja Renamo taistelivat toisiaan vastaan vuonna 1992 päättyneessä, 16 vuotta jatkuneessa sisällissodassa.

Mosambik itsenäistyi 1975 ja sen jälkeen valtaa maassa on pitänyt Frelimo. Ensimmäiset demokraattisen vaalit Mosambikissa pidettiin vuonna 1994.


Kroatian presidentinvaalit 24. tammikuuta

Kroatian hallitus ilmoitti tiistaina, että maassa järjestetään presidentinvaalit 24. tammikuuta. Maansa itsenäisyyteen luotsannut presidentti Franjo Tudjman kuoli 10. joulukuuta.

Hallitseva Demokraattinen unioni asettanee ehdokkaakseen joko ulkoministeri Mate Granicin tai haukan maineessa olevan Vladimir Seksin.

Tarkkailijat otaksuvat, että opposition pääehdokkaaksi nousee sosiaaliberaalien johtaja Drazen Budisa. Presidentinvaali ratkennee lopullisesti vasta toisella kierroksella.


Latvian kielilaki vahvistettiin

Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga vahvisti tiistaina maan uuden kieliasetuksen, jonka parlamentti hyväksyi 9. joulukuuta. Asetus tulee voimaan ensi vuoden syyskuun alusta.

Kieliasetuksen mukaan kaikki virallinen tieto välitetään Latviassa lätin kielellä. Hallitus määrittelee tarkemmin, missä yhteyksissä käytetään jotain muuta kieltä.

Seimissä asetuksen puolesta äänesti 52 edustajaa ja sitä vastusta 26.

Uudessa asetuksessa on otettu huomioon mm. Etyjin toiveita. Seimi hyväksyi kieliasetuksen jo viime heinäkuussa, mutta presidentti palautti sen uudelleen käsittelyyn kansainvälisten järjestöjen kritiikin jälkeen.


Ranska tuhonnut kaikki henkilömiinansa

Ranska ilmoitti maanantaina tuhonneensa viimeisetkin asevoimiensa hallussa olleet henkilömiinat Ottawan sopimuksen mukaisesti.

Viimeinen miinaerä tuhottiin maanantaina Pariisin länsipuolella sijaitsevassa asetehtaassa. Puolustusministeri Alain Richard oli paikalla todistamassa, kun kuusi viimeistä henkilömiinaa tehtiin vaarattomiksi.

Ottawan sopimuksen mukaisesti Ranska saa pitää hallussaan korkeintaan 5 000 henkilömiinaa. Niitä käytetään asevoimissa koulutukseen, jossa sotilaita opetetaan havaitsemaan ja purkamaan miinoja.

Ranska on tuhonnut noin miljoona miinaa kahden viime vuoden aikana. Ottawan sopimus kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen ja myynnin.


T-Ford valittiin vuosisadan autoksi

Ensimmäinen sarjatuotantona valmistettu auto, T-mallin Ford, on valittu vuosisadan autoksi. Nimityksestä päätti 132 taloustoimittajan raati. Fordin edustajan mukaan nimitys on perusteltu, koska kyseinen malli sai koko autoteollisuuden pyörät pyörimään.

Mallin ansiosta myös tavalliset ihmiset hyväksyivät autolla liikkumisen. Fordeja myytiin vuosien 1908 ja 1927 aikana kaikkiaan yli 15 miljoonaa kappaletta.

Kilpailun muille kärkisijoille tulivat brittien ylpeys Mini, ranskalaisten Citroen DS, sekä saksalaisten kuplavolkkari ja Porsche 911.


Sotien määrä kasvoi 1999

Sotien määrä on jälleen kasvanut tänä vuonna. Maailmassa käytiin 35 sotaa vuoden 1999 aikana, eli kolme enemmän kuin edellisvuonna. Näin arvioi sodankäyntiä tutkiva Hampurin yliopiston työryhmä maanantaina.

Tutkijoiden mukaan Afrikassa oli 14 ja Aasiassa 12 aseellista konfliktia. Tämä merkitsee, että sodista käytiin näissä maanosissa peräti 75 prosenttia.

Lähi-idän ja Etu-Aasian alueella sotia oli kuusi, kun taas Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa sodittiin kummassakin vain yksi sota.

Tutkijat eivät usko sotimisen loppuvan uuden vuosisadankaan alussa. Konfliktien syyt saattavat tutkijoiden mukaan jäädä itämään pitkien rauhan kausien ajaksi puhjetakseen sitten uudelleen yhteenotoiksi.

Koonnut: IA
23.12.1999


Ulkomaat -sivulle