Verkkouutiset

Sisältö
Index
Pikauutiset
Pääkirjoitus
Politiikka
Talous
Ulkomaat
Kotimaa
Kolumnit
Ajassa
Ajanviete
Päivän sää
TV-ohjelmat
Arkisto
-------------

Viikon äänestys







Joulukauppa ennätysvauhdissa Yhdysvalloissa



Yhdysvaltain kauppiaat ovat erittäin tyytyväisiä jouluanajan kaupan näkymiin. Amerikkalaiset ryntäsivät viimeisenä joulualuksen ostosviikonloppuna laumoittain kauppakeskuksiin ja monin paikoin ruuhkat olivat pahemmat, kuin koskaan aiemmin.


Suosituimpiin kauppoihin ei mahtunut edes sisälle, parkkipaikoista käytiin lähes käsirysyä ja pahasta jouluapulaispulasta kärsivissä kaupoissa kassajonot vetivät erittäin hitaasti.

- Koko kaupassa oli vain yksi ainoa kassa ja jono oli valtava, kertoi Judy Downey käynnistään sunnuntaina suositussa lelukaupassa.

Uupuneita lelukauppiaita pommitettiin kysymyksillä suosikkituotteista, jotka ovat kadonneet hyllyiltä jo viikkoja sitten. Tuskastunut äiti kyseli Target-tavaratalossa Pokemon-videopeliä jota hän oli etsinyt jo paristakymmenestä liikkeestä.

- Peli on ollut lopussa varastoista jo kuukauden eikä lisää ole tulossa, vastasi yhtä tuskastunut kauppa-apulainen.


Perinteinen kauppa edelleen vahvoilla

Ennakkoarvoiden mukaan tämän vuoden joulukauppa ylittää Yhdysvalloissa viime vuoden myynnin noin 5-6 prosentilla: kaikkiaan joulunajan myynnin arvoksi ennakoidaan noin 180 miljardia dollaria, noin 1 045 miljardia markkaa.

Sähköinen kauppa on ollut ennätysvilkasta ja sen arvellaan ainakin kaksinkertaistuneen viime vuodesta, Internet-kaupoissa kulutetaan jouluostoksiin ehkä noin 6-9 miljardia dollaria (n. 30-50 miljardia mk).

Jouluaaton lähestyessä sähköisen kaupankäynnin vauhti on kuitenkin laantunut selvästi ja perinteiset kaupat ovat kunniassa. Osa ostajista ei luota siihen, että tuotteet ehtivät jouluksi perille, osa taas on saanut tarpeekseen suosituimmilla Internet-ostossivuilla vallitsevasta ruuhkasta.

Sähköisen kaupankäynnin kompastuksena on ollut myös se, että monien yritysten tilauskäsittely ja kuljetus on ollut epäluotettavaa, syiksi on mainittu mm. yllättävän suuri menekki ja henkilökuntapula.


Joulukaaos liikaa monelle

Yhdysvaltain talous näyttää erittäin vakaalta ja työttömyys alhaisin lähes 30 vuoteen; siinä syitä joulunajan kulutusvimmalle.

Kaupaksi ovat tänä vuonna meneetkin erityisen hyvin kallimmanpuoleiset kapineet, kuten digitaalikamerat ja DVD-laitteet. Vuosituhannen vaihteen lähestymisestä kielii myös jalokivien ja korujen runsas myynti.

Joulun jatkuva kaupallistuminen närästää jo monia amerikkalaisia. Viimeaikaisissa mielipidemittauksissa on tullut selvästi esille se, että joulupyhiin liittyy nykyisellään aivan liikaa kulutusta ja kaupoissa juoksemista ja liian vähän henkisiä arvoja.

Myös joulumyynnin jatkuva aikaistaminen häiritsee kuluttajia. Nykyään kauppiaat eivät malta odottaa edes lokakuun lopussa olevan Halloweenin ohimenoa, kun joulutavarat jo rahdataan esiin.

STT-IA
23.12.1999


Talous -sivulle