Kriisistä voi rakentaa luovan kokemuksen

- Kurssin päämäärä ei ole vain helpottaa sopeutumisessa eroon vaan myös auttaa ihmistä muuttumaan ja ottamaan vastuun elämästään. Eronneet pystyvät näin paremmin luomaan kestäviä ihmissuhteita, jälleenrakennusseminaarin vetäjä Seija Hakola Oulun yksinhuoltajayhdistyksestä luonnehtii.

Alkujaan amerikkalaistohtorin Bruce Fisherin kehittämiä jälleenrakennuskursseja on järjestetty Oulun lisäksi Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Seinäjoella ja Turussa. Vetäjiä on koulutettu sosiaali- ja terveysministeriön tuella.

Hakolan mukaan erilaisille erokursseille on olemassa sosiaalinen tilaus. Suomessa purkautuu vuosittain peräti 14 000 avioliittoa ja niiden lisäksi tilastoimaton määrä avoliittoja.

- Kursseja jatketaan keväällä ja ainakin joillakin paikkakunnilla mahdollisesti kokeillaan myös avioerolasten auttamista, Hakola tietää.

Kirjeitä menetyksille

Avioerokriisin läpikäyminen vie keskimäärin viisi vuotta, ja sinä aikana eronnut käy läpi monia tunnetiloja päällimmäisenä kieltäminen, suru ja viha.

Hakolan mukaan kurssin tavoitteena on helpottaa eroon liittyvän kriisin kohtaamista ja läpikäymistä. Toisten ryhmäläisten tuki on tärkeää.

- Kurssilla keskustellaan avoimesti ja luottamuksellisesti omista tunteista. Puhutaan siitä, miten huonosti asiat ovat olleet ja huomataan, kuinka hyvin lopulta ollaan pärjätty. Se antaa uskoa, Hakola kertoo.

Kursseilla pureudutaan eron aiheuttamaan tunneskaalaan. Yksi tapa on kirjoittaa tunteensa julki jäähyväiskirjeissä, joita ei kuitenkaan lähetetä eteenpäin.

- Kirjoitin jäähyväiskirjeen ex-miehelleni monista asioista. Se kevensi taakkaani, kurssille osallistunut Katrin, 34, kertoo.

Hän sanoo näin päässeensä eroon mm. katkeruuden tunteesta, joka aiheutui siitä, että avomies ei halunnut tavata lapsiaan. Nyt asiasta on voitu jo puhua.

Kelpaanko enää?

Kurssilla kohotettiin myös itsetuntoa, joka eronneella saattaa olla lähes olematon. Katrinin mukaan ääneen kehuttiin niin itseä kuin muitakin kurssitovereita.

- Eron jälkeen tuntui, että kelpaanko minä enää kenellekään ja voiko minua enää kukaan rakastaa, Katrin kertoo ja naurahtaa, että 20 parhaan puolen löytäminen itsestä oli kotitehtävistä ehkä työläin.

Katrin sanoo eronneensa avomiehestään nelisen vuotta sitten, ja vasta nyt hän alkaa päästä tolpilleen. Yhdessä avopari ehti elellä kuusi vuotta. Eroon johti miehen alkoholiongelma.

Kahden vaippaikäisen äitinä alku meni arjen koukeroissa, eikä aikaa omille tunteille liiennyt.
- Syyllisyys oli päällimmäisenä. Ajattelin, että rikoin lapsilta kodin ja että olisihan minun pitänyt vielä jaksaa.

Vaikeaa oli Katrinin mielestä myös epäonnistumisen tunnustaminen.
- Vaikka itsetuntoni onkin kohonnut, minulla on tunne, että en hetkeen ole valmis uuteen suhteeseen, Katrin naurahtaa.

Työsuhde-eduksi

Kurssin vetäjä Seija Hakola muistuttaa, että eron läpikäyminen on tärkeää myös lasten kannalta.
- Jos ero on hoidettu hyvin, se ei ole lapselle traumaattinen. Lapset alkavat oirehtia sitä herkemmin, mitä pidemmälle asian läpikäymistä siirtää.

Hakola näkee erokurssien hyödyttävän myös työnantajia. Hän esittääkin, että kursseja tarjottaisiin eräänlaisena työsuhde-etuna. Esimerkiksi yksihuoltajayhdistyksissä jälleenrakennuskurssi maksaa muutaman satasen.

- Ero on sellainen kriisi, että se vie ihmiseltä työ- ja toimintakyvyn sekä lisää sairaslomien tarvetta. Mitä nopeammin ihminen selviytyy erostaan, sitä halvemmaksi hän tulee myös yhteiskunnalle.

Pahin ikävä lasten arkitouhuja

Nelikymppinen Esko ei eronsa jälkeen ratkennut ryyppäämään, hypännyt uuteen suhteeseen tai päätynyt itsemurhaan.

Hän silti ymmärtää, miksi monet miehet reagoivat juuri näin. Ero on kuin maailmanloppu, jossa menettää pohjan elämältään; lapset, kodin, vaimon ja tutut arkikuviot.

- Minäkin masennuin. Eläminen meni siihen, että yritin jaksaa minuutista toiseen. Aina täytyi ottaa jokin etappi, mihin saakka piti jaksaa, hän kuvailee eronsa alkutunnelmia.

Jotta Esko ei olisi vaarantanut omaa henkeään, hän lähti hakemaan ulkopuolista apua. Hän päätyi jälleenrakennuskurssille.

Yksityisistä, loukatuista tunteistaan oli helppo jutella ihmisille, joilla oli vastaavanlainen taakka hartioillaan. Ystäviään Esko ei halunnut murheillaan jatkuvasti vaivata.

- Itsetuntoni on noussut ja olen jonkin verran sopeutunutkin erooni. Välillä tuntuu vielä hirveän pahalta, mutta ei enää niin usein kuin ennen.

Elämä jatkuu eronkin jälkeen, Esko toteaa nyt, kun eropapereiden jättämisestä on kulunut noin vuosi.

Ikävä kiukuttelua

Esko ehti olla naimisissa yli kymmenen vuotta. Vaimo pisti eron vireille heti, kun Esko tunnusti olleensa uskoton.

Lapsia pariskunnalla on neljä. He jäivät vaimolle, joka ei suostunut yhteishuoltajuuteen. Esko näkee alle 10-vuotiaita lapsiaan pari kertaa viikossa.
- Suren eniten sitä, että olen menettänyt lasteni jokapäiväisen arjen, Esko toteaa itkuaan pidätellen.

Isän kanssa olosta on tullut lapsille juhlaa. Pahaa oloaan he purkavat kotona äidilleen. Juuri tätä arkielämää kiukutteluineen Esko kuitenkin sanoo kipeimmin kaipaavansa.

Perheen omakotitalo on myyty ja Esko on muuttanut pieneen yksiöön. Hän suree myös sitä, että hän ei voi majoittaa sinne lapsiaan.
- Elatusmaksut varmistavat sen, ettei minulla lähiaikoina ole edes varaa hankkia isompaa asuntoa.

Eskon mukaan ero oli karu muistutus siitä, mikä elämässä on tärkeää. Hän on pitänyt perhettä itsestään selvänä.

Nyt hänen elämässään moni asia on avoinna, mm. se, missä hän tulevaisuudessa asuu ja onko hänellä kenties joskus uusi perhe.

- Nyt seurustelusuhde tuntuisi vaikealta. Ensin yritän kasata itseni, sillä ongelmat tulisivat muuten eteen uudelleen, hän tuumaa.

STT-IA
23.12.1999

Kotimaa -sivulle