Eurooppa, presidentinvaalit ja puolueen ryhmittymät esillä RKP:n puoluekokouksessa



Puolueen sisäiset ryhmittymät noussevat keskusteluun Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouksessa ensi viikolla. Esillä ovat myös Eurooppa-kysymykset ja presidentinvaalit.


Ensi viikon lauantaina alkava kaksipäiväinen kokous pidetään Vöyrissä lähellä Vaasaa. Kokouksen otsikkona on Mahdollisuuksien Eurooppa - sama, millä puolue kampanjoi eurovaaleissa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa onkin puolueen kolmen ehdokkaan, Astrid Thorsin, Rurik Ahlbergin ja Henrik Ingon alustama keskustelu.

Myös presidentinvaalit nousevat väistämättä esiin, vaikka RKP päättää ehdokkaastaan vasta syksyn ylimääräisessä puoluekokouksessa. Elisabeth Rehn, jolta odotetaan kesällä vastausta ehdokkuuteen, ei näillä näkymin osallistu kokoukseen.

Puoluekokous jatkanee myös ruotsinkielisessä lehdistössä kevään aikana virinnyttä keskustelua puolueen oikeistosiiven asemasta.
- Minulla on aikomus puheessani esittää keskustelua puolueen ideologiasta ja eri ryhmittymistä. Toivon tietysti sen herättävän kommentteja, puheenjohtaja Jan-Erik Enestam kertoi keskiviikkona.

Myös tuore Rainer Erlundin tapaus noussee esille. Enestam tosin katsoi, että eduskuntaryhmän lausunnot riittäisivät: nyt olisi syytä odottaa Erlundin omia johtopäätöksiä.

Henkilövalinnat ovat sunnuntaina. Selvää on, että Enestam jatkaa puheenjohtajana. Myös varapuheenjohtajat Christina Gestrin, Astrid Thors ja Henrik Sandberg jatkavat näillä näkymin tehtävissään.

Aloitteita sillasta kehitysapuun

Puoluekokoukselle jätettiin 33 aloitetta eli selvästi viimevuotista 49:ää vähemmän. Enestam arvioi notkahdusta vain väliaikaiseksi: mm. kevään eduskuntavaalit ovat verottaneet poliittista energiaa.

Korppoon paikallisosasto esittää siltaa Paraisten ja Nauvon välille. Puoluehallitus puoltaa aloitetta, mutta rakentaisi sillan yksityisen rahoituksen turvin.

Ainoassa kansainvälisiä asioita koskevassa aloitteessa esitetään kehitysavun BKT-osuuden nostamista nykyisestä 0,33 prosentista YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin. Puoluehallituksen esitys on 0,4 prosenttia.
- Ei ole realistista esittää enempää, vaikka pitkän aikavälin tavoite on 0,7 prosenttia, Enestam perusteli.

Puoluehallitus tukee myös nuorisojärjestö Svensk Ungdomin aloitetta kehittää uusia energialähteitä energian uudistamisrahastojen avulla. Varat kerättäisiin energiayhtiöiltä.

Tukea saavat niin ikään vaatimus kaksikielisyyden ottamisesta paremmin huomioon yliopistojen määrärahojen jaossa ja aloite tasa-arvosuunnitelman laatimisesta puolueelle.

STT-IA
21.5.1999


POLITIIKKA -SIVULLE