Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Britannian luokkaerot ennallaan

Yhteiskunnalliset luokkaerot eivät ole kaventuneet Britanniassa viime vuosikymmenten aikana. Tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että alempien yhteiskuntaluokkien lasten koulutus- ja uranäkymät ovat edelleen yhtä huonot kuin 1950-luvulla.

Näiden lasten tilanne on itse asiassa jopa huonontunut, Lontoon City-yliopiston professori John Bynner sanoi Independent -lehden haastattelussa perjantaina. Vielä 1970-luvulla moni meni koulun penkiltä suoraan töihin, mutta nyt kouluttamaton päätyy entistä todennäköisemmin työttömyyskortistoon.

Bynnerin tutkimuksen mukaan ylempien yhteiskuntaluokkien lapsilla on keskimäärin kolme tasoa korkeampi koulutus kuin alempiin luokkiin kuuluvilla. Alemman yhteiskuntaluokan lapsella on 20 prosenttia suurempi vaara päätyä työttömäksi.

Jotta tähän tulisi muutos, olisi maan koulutusjärjestelmää uudistettava, sanoo Bynner.
- Koulutus ratkaisee sen, menestyykö nuori työmarkkinoilla, painottaa myös professori Heather Joshi.

Tutkimuksessa verrattiin toisiinsa kaikkiaan 20 000 britin elämänkaarta.


Kurdien PKK-puolueen johtoon kuulunut sai kuolemantuomion

Turkkilainen tuomioistuin tuomitsi torstaina Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n entisen kakkosmiehen Semdin Sakikin kuolemaan sotilaiden ja siviilien surmaamisesta sissi-iskuissa.

Myös Sakikin veli sai saman tuomion. Semdin Sakikin todettiin olevan vastuussa 125:n turvallisuusjoukkojen sotilaan ja 123 siviilin kuolemasta yhteensä 191 sissi-iskussa. Syyttäjän mukaan Sakik oli osallistunut henkilökohtaisesti 51 iskuun.

Sakik oli pitkään PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin oikea käsi. Sasikille ja Öcalanille tuli kuitenkin erimielisyyksiä järjestön taktiikasta.

Sasikia syytettiin petoksesta ja maan jakamisesta kahtia. Öcalania vastaan on esitetty samanlainen syyte, ja Sakikin tapauksen käsittely ennakoi tarkkailijoiden mukaan Öcalanin jutun oikeudenkäynnin tulosta. Öcalanin oikeudenkäynnin on määrä alkaa 31. toukokuuta.

Turkissa langetetaan edelleen kuolemantuomioita, mutta ketään tuomituista ei ole teloitettu vuoden 1984 jälkeen.


Hollannin hallitus erosi

Hollannin pääministerin Wim Kokin hallitus jätti keskiviikkona eronpyyntönsä kuningatar Beatrixille. Maa ajautunee näin ennenaikaisiin vaaleihin.

Sosiaalidemokraatteja johtava Kok jätti hallituksensa eronpyynnön sen jälkeen, kun kaikki yritykset kolmen puolueen hallituskoalition koossa pitämiseksi olivat epäonnistuneet.

Poliittinen kriisi syntyi, kun vasemmistoliberaalien D 66 -puolueen ehdotus perustuslain muuttamiseksi kaatui parlamentissa yhden äänen turvin. Vastaan äänesti puolueen hallituskumppanin, oikeistoliberaalien, edustaja.

D 66 oli varoittanut, että hallitus kaatuu, jos sen poliittinen "lempilapsi" eli ehdotus kansanäänestysten ottamisesta käyttöön Hollannissa kilpistyy oikeistoliberaalien vastustukseen.

Hallituksen ero merkitsee, että hollantilaiset joutunevat vaaliuurnille toisen kerran vuoden sisällä. Kokin toinen hallitus oli ollut vallassa vuoden verran.


Ignalinan ydinvoimalalle käyttökielto

Liettualainen Ignalinan ydinvoimala pysäytetään. Toinen voimalan kahdesta reaktorista on ollut suljettuna huoltotoimien vuoksi jo jonkin aikaa, ja ydinturvaviranomaiset ovat nyt vaatineet myös toisen reaktorin pysäyttämistä.

Ignalinan ykkösreaktori pysäytetään, koska voimalan johto ei ole teettänyt vaadittuja turvallisuutta parantavia muutoksia. Reaktorin pysäyttäminen kestää pari päivää. Voimala voidaan käynnistää uudestaan vasta sitten, kun muutostyöt on todistettavasti suoritettu.

Ignalina oli pysähdyksissä viimeksi vuonna 1994 pommiuhkausten vuoksi. Tshernobyl-tyyppinen voimala tuottaa kolme neljännestä Liettuan sähköstä.

EU ja Pohjoismaat ovat aiemmin vaatineet Ignalinan sulkemista kokonaan. Liettuan viranomaiset ilmoittivat kuitenkin viime syksynä, ettei voimalaa suljeta ennen vuotta 2030.


Arafatin avustaja: Itsenäinen Palestiina syntyy tänä vuonna

Palestiinalaiset perustavat itsenäisen valtion tämän vuoden loppuun mennessä, vakuutti palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin avustaja keskiviikkona.
- Vahvistan, että itsenäisyysjulistus annetaan ennen tämän vuoden päättymistä, Arafatin kanslian pääsihteeri Tayeb Abdel-Rahim sanoi.

Arafatin hallitus on tyytyväinen pääministeri Benjamin Netanyahun kukistumiseen Israelin maanantaisissa vaaleissa ja toivoo, että Ehud Barakin valtaannousu merkitsee "uuden aikakauden alkamista" israelilaisten ja palestiinalaisten suhteissa.

Työväenpuoluetta johtava Barak on luvannut uutta vauhtia Netanyahun pääministerikaudella hiipuneisiin rauhanneuvotteluihin. Hän ei ole sulkenut pois itsenäisen palestiinalaisvaltion muodostamista.


Vaalikampanja käyntiin Indonesiassa

Indonesian historiallisen parlamenttivaalien kampanjointi alkoi keskiviikkona karnevaalitunnelmissa maan pääkaupungissa Jakartassa. Vaaleihin osallistuvien 48 puolueen kannattajat ajoivat pitkässä saattueessa läpi Jakartan keskustan.

Kesäkuun 7. päivän vaalit ovat ensimmäiset sitten vuoden 1955, joissa osallistuminen on vapaata eikä voittaja ole ennalta tiedossa. Tätä ennen presidentin johtama Golkar-puolue sai aina selvän vaalivoiton.

Golkarin syrjäytyminen suurimman puolueen asemasta näyttää entistä todennäköisemmältä sen jälkeen kun kolme pääoppositiopuoluetta muodosti tiistaina yhteisen vaaliliiton.

Vaalikampanjan avaus sujui keskiviikkona pääosin rauhallisesti, mutta enemmistö indonesialaisista odottaa mellakoinnin puhkeavan viimeistään vaalipäivänä. Toisaalta kolme neljäsosaa kansalaisista myöntää, että parlamenttivaalit ovat ainoa keino yrittää kohentaa taloudellisen ja yhteiskunnallisen kriisin kourissa olevan Indonesian asioita.


Rikosten määrä kasvanut Venäjällä

Rikosten määrä on Venäjällä kasvanut 21 prosenttia, kun verrataan tämän vuoden neljää ensimmäistä kuukautta vastaavaan ajankohtaan vuosi sitten, ilmenee maan sisäasiainministeriön julkistamasta tilastosta.

Poliisille ilmoitettiin neljän ensimmäisen kuukauden aikana yli miljoona rikosta, kertoi uutistoimisto Interfax tiistaina. Vakavien rikosten määrä nousi 30 prosenttia.

Virkaatekevä pääministeri Sergei Stepashin - entinen sisäministeri - on sanonut, että taistelu rikoksia ja korruptiota vastaan on hänen hallituksensa tärkein tehtävä. Asiantuntijoiden mukaan taloudellinen epävakaisuus ja pankkijärjestelmän heikko tila ovat lisänneet rikoksia.


Norjan ja Islannin Schengen-sopimukset allekirjoitettiin

Norjan ja Islannin liittyminen EU:n passivapaaseen Schengen-alueeseen hyväksyttiin muodollisesti tiistaina Brysselissä EU-maiden ulkoministerikokouksen yhteydessä.

Maiden välisen vapaan liikkumisen ohella Schengen-sopimus käsittää maiden välisen poliisiyhteistyön sekä rajatarkastusten poistamisen. Tosin rajatarkastusten toteuttaminen vielä ontuu, koska sitä koskevia tietojärjestelmiä ei vielä saatu kaikkiin sopimusmaihin.

Suomi on kannattanut EU:n ulkopuolisten Norjan ja Islannin liittämistä Schengen-sopimukseen, jotta passivapaus Pohjoismaiden välillä voi jatkua.

Suomi ja muut Pohjoismaat allekirjoittivat Schengen-sopimuksen vuoden 1996 lopulla. Schengen-sopimukseen ovat Pohjoismaiden lisäksi liittyneet kaikki EU-maat Britanniaa ja Irlantia lukuunottamatta.


Japani hyväksyi lapsiprostituution vastaisen lain

Japani hyväksyi tiistaina lain, joka kieltää lapsiprostituution ja -pornografian. Uuden lain mukaan on rangaistava teko maksaa seksistä alle 18-vuotiaan kanssa. Lisäksi laki kieltää lapsipornografian myynnin ja jakelun.

Laki pätee myös rikkomuksiin Japanin ulkopuolella. Japanilaisia matkanjärjestäjiä on syytetty seksimatkojen järjestämisestä japanilaisille liikemiehille.

Lain mukaan maksullista seksiä lapsen kanssa harrastava voi saada kymmenientuhansien markkojen sakot tai enimmillään kolmen vuoden vankeusrangaistuksen. Prostituutiotarkoituksiin lapsia salakuljettavia uhkaa enimmillään kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Alle 13-vuotiaan lapsen raiskaajaa vastaan voidaan jatkossa ryhtyä oikeustoimiin ilman, että uhri itse nostaa syytteen asiassa.


Lähes 2 miljoonaa muuttamassa Hongkongiin?

Hongkong ilmoitti tiistaina pyytävänsä Kiinan parlamentilta uutta tulkintaa perustuslaista hillitäkseen maahanmuuttoa. Hongkongin viranomaiset pelkäävät, että jopa 1,67 miljoonaa kiinalaista yrittää muuttaa manner-Kiinasta Hongkongiin.

Hongkongin korkein oikeus päätti tammikuussa, että Hongkongin kansalaisten jälkeläisillä on oikeus asua saarella. Tämä tarkoittaisi sitä, että jopa 1,67 miljoonaa manner-Kiinan asukasta voisi päätöksen turvin muuttaa Hongkongiin.

Hallituksen mukaan tämä tulisi maksamaan Hongkongille yli 500 miljardia markkaa erilaisina sosiaalipalveluina seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Hallitus onkin nyt pyytänyt Kiinan keskushallintoa tulkitsemaan uudelleen Hongkongia koskevaa perustuslakia, jotta muuttovirtaa saataisiin hillittyä. Perustuslaki tuli voimaan Hongkongin siirryttyä Britannialta Kiinalle vuonna 1997.

Useat lainoppineet ovat suhtautuneet kielteisesti hallituksen aikeisiin, sillä se tarkoittaisi samalla Hongkongin korkeimman oikeuden päätöksen mitätöimistä.


Guatemala äänesti "ei" intiaanien oikeuksille

Guatemalan kansanäänestys perustuslain uudistamisesta näytti sunnuntaina kääntyvän ei-puolen voittoon. Äänestyksessä kysyttiin kansalaisten mielipidettä perustuslakiuudistuksesta, joka takaisi alueen maya-intiaaneille tasavertaiset oikeudet sekä vähentäisi armeijan valtaa maan johdossa.

Kun äänistä oli laskettu 85 prosenttia, uudistuksen vastustajia oli yli kaksinkertainen määrä puolustajiin nähden. Äänestysprosentin arveltiin jäävän vajaaseen 20:een.

Sunnuntainen kansanäänestys oli ensimmäinen vaali Guatemalassa vuonna 1996 päättyneen verisen sisällissodan jälkeen. Asiantuntijoiden


Rikollisuus vähenee yhä USA:ssa

Presidentti Bill Clinton kertoi sunnuntaina, että rikollisuus väheni Yhdysvalloissa jälleen viime vuonna. Tämä oli seitsemäs peräkkäinen vuosi, kun rikoksien määrä on supistunut Yhdysvalloissa.

Myös Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kertoi sunnuntaina julkaistussa selonteossa, että vakavien rikosten määrä laski viime vuonna 7 prosenttia vuoteen 1997 verrattuna.

Ryöstöjä tehtiin viime vuonna 11 prosenttia vähemmän kuin 1997. Murhien määrä laski 8 prosenttia, raiskausten ja törkeiden pahoinpitelyjen 5 prosenttia, autovarkauksien 10 prosenttia sekä murtojen ja tuhopolttojen 7 prosenttia.

Presidentti Clinton sanoi olevansa tyytyväinen rikollisuuden vähenemisestä, mutta halusi tiukentaa aseiden myynnin valvontaa.

Koonnut: IA
21.5.1999


ULKOMAAT -SIVULLE