Suomalaislapset yhä hyvin rokotettuja

Yhdysvalloissa kiistellään rokotusten vaaroista



Amerikkalaislapsi saa enimmillään jo 21 rokotusta ennen ensimmäiselle luokalle menoaan, ja tämä on saanut monet vanhemmat ihmettelemään rokotustahtia. Noin kymmenen vuotta sitten rokotuksia oli vain puolet tuosta määrästä. Suomessa lapset saavat 12 rokotusta.


Yhdysvalloissa lähes jokaisen osavaltion rokotuslistalle ovat nousseet viime vuosina hepatiitti-B-rokote, joka annetaan kolmena eri annoksena, vesirokkorokote sekä myös kolmena eri annoksena annettava rotavirusrokote.

Amerikkalaisvanhemmat ryhtyneet kyselemään yhä enemmän rokotusten sivuvaikutuksista ja mahdollisista muista vaaroista. Kyselyt ovat kiihtyneet varsinkin sen jälkeen, kun useissa tiedotusvälineissä on julkaistu rokotuksiin liittyviä uutisia.


Uusin tulokas pois rokotuslistalta

Heinäkuussa Yhdysvaltain markkinoilta jouduttiin vetämään pois rokotelistan uusin lisäys, lapsuusiän ripulia vastaan taisteleva rotavirusrokote. Rokotteen epäillään olevan yhteydessä hengenvaaralliseen suolistosairauteen ja rokote päästetään lisäselvitysten jälkeen uudelleen levitykseen aikaisintaan marraskuussa.

Vain viikkoa aiemmin Yhdysvaltain lääke- ja elintarvikehallitus, FDA, joutui pyytämään lääkevalmistajilta selvitystä siitä, missä lasten rokotteissa käytetään säilöntäaineena thimerosalia. Tämä säilöntäaine sisältää erittäin pieniä määriä elohopeaa.

Tutkijoiden mukaan erityisesti vastasyntyneet saattavat olla kuitenkin vaarassa, jos he saavat samanaikaisesti liian monta thimerosalia sisältävää rokotetta. Elohopea saattaa vaurioittaa vastasyntyneiden keskushermostoa.

Lääkintäviranomaiset päättivätkin muuttaa ensimmäisen hepatiitti-b-rokotteen antamisajankohtaa. Yleensä tämä rokote annetaan vastasyntyneille sairaalassa, nyt sitä suositellaan vasta 2-6 kuukauden ikäisille vauvoille. Samalla kehitetään rokotteita, joissa ei käytetä elohopeaa.


Liian vähän tutkimusta?

Amerikkalaisvanhempien huolta lisäsi myös maanantaina USA Today -lehdessä julkaistu artikkeli, jossa pohdittiin lisääntyvien autismitapausten ja rokotteiden mahdollista yhteyttä. Autismi puhkeaa useimmiten alle kolmivuotiaalla lapsella.

Autistisilla lapsilla on yleensä suuria vaikeuksia olla yhteydessä ympäröivän maailman kanssa. Joissakin osavaltioissa on ryhdytty ihmettelemään autismitapausten määrän valtavaa kasvua viime aikoina ja nyt jotkut vanhemmista yhdistävät tapausten kasvun rokotusten lisääntymiseen.

Myös ABC-televisiokanava on osallistunut rokotekeskusteluun. Sen tuottamassa World News Tonight -ohjelmassa on vaadittu lisää perustavaa tieteellistä tutkimusta rokotteiden vaikutuksesta. Ohjelman tuottaja Nicholas Regush ihmettelee, miksi rokotteiden pitkäaikaisista vaikutuksista on olemassa vain erittäin rajoitettu määrä tutkimuksia.

Hänen mukaansa lasten rokotusten ympärillä vallitsee varsinainen tieteellinen tyhjiö. Lisää tutkimusta tarvittaisiin senkin vuoksi, että uusia rokotteita suunnitellaan kaiken kaiken aikaa. Yhdysvalloissa on lääkäreiden käyttöön tuotu juuri esimerkiksi punkin aiheuttaman borrelioosin ehkäisyyn suunniteltu rokote. Kaikkiaan jopa parisataa uutta rokotetta on kehitellä.


Päättäjätkin kyselevät riskeistä

Varsin pieni osa amerikkalaisvanhemmista vastustaa lasten rokottamista ja koko maan lapsista 90 prosenttia saa säädetyt rokotteet. Yhä useammat vanhemmat ovat kuitenkin huolissaan nykyisestä rokotesumasta, varsinkin alle 2-vuotiaiden rokotemäärästä.

Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja David Satcher onkin joutunut vastaamaan huolestuneiden kongressiedustajien kyselyyn rokotteiden ongelmista.

Satcher vakuutti, että rokotteet ovat elintärkeä osa kansanterveyttä ja niistä luopuminen ei käy päinsä; jotkut saavat vakavia sivuvaikutuksia ja jopa kuolemantapauksia on sattunut, mutta riskit ovat erittäin pienet.

Rokotusten uhreille on kuitenkin perustettu rahasto, josta voidaan hakea vahingonkorvauksia. Kaikki Yhdysvaltain kongressiedustajat eivät ole kuitenkaan täysin vakuuttuneita rokotusten haitattomuudesta. He eivät halua rokotusten lopettamista, mutta kylläkin lisää tiedottamista mahdollisista sivuvaikutuksista. He haluavat myös lisätutkimuksia sivuvaikutusten paremmasta ehkäisystä.


Suomalaislapset yhä hyvin rokotettuja

Suomalaislapset ovat edelleen erittäin hyvin rokotettuja. Kansanterveyslaitoksen tuoreen selvityksen mukaan noin 96 prosenttia lapsista on saanut kahden vuoden ikään mennessä kaikki 12 rokotusannosta.

Rokotteita yksittäin tarkasteltaessa rokotuskattavuus on vieläkin parempi. Täysin rokottamattomia on vain muutama promille lapsista.
- Näistäkään ei kaikista tiedetä, ovatko he todella täysin rokottamattomia vai eikö heistä vain ollut saatavilla tietoja, kertoo rokotusturvallisuuslääkäri Terhi Heinäsmäki Kansanterveyslaitokselta.

Tutkimuksessa ei varsinaisesti selvitetty syitä rokottamattomuuteen. Heinäsmäen mukaan tällaisia syitä saattavat olla - unohduksen lisäksi - esimerkiksi rokotusten haittavaikutukset tai vanhempien henkilökohtainen vakaumus.

- Haittavaikutuksista eniten valituksia tulee PDT-rokotteesta, joka sisältää hinkuyskä-, kurkkumätä- ja tetanusrokotteet. Se voi aiheuttaa jonkin verran kuumetta ja paikallisreaktioita tai hyvin harvoin keskushermoston ärsytystä, mutta ei mitään pysyviä neurologisia haittoja.


Kattava otanta

Rokottamattomuus oli Heinäsmäen mukaan Nurmeksessa vastikään ilmenneen hinkuyskäepidemian taustalla. Hinkuyskää on paikkakunnalla ilmennyt jo 15 perheessä.

- Ymmärtääkseni nämä perheet olivat paitsi rokottamattomia, myös monilapsisia. Hinkuyskä tarttuu erittäin helposti, joten se iskee sitten koko perheeseen.

Otantatutkimus tehtiin nyt kolmannen kerran vuoden 1992 jälkeen, jolloin terveydenhoitajien neuvoloissa ylläpitämästä "tukkimiehen kirjanpidosta" luovuttiin. Otanta käsitti 1 000 lasta, joiden tiedot saatiin Väestörekisterikeskuksesta. Heinäsmäki pitää tutkimusta edellisiä kattavampana, sillä aiemmin tiedot on saatu neuvoloista, jolloin neuvoloissa käymättömät lapset ovat jääneet kokonaan pois.

STT-IA
20.8.1999


AJASSA -SIVULLE