Pörssiyhtiöiden lukumäärä lähes tuplaantunut kymmenessä vuodessa

Pörssiin listautuminen jälleen kasvussa



Yhtiöiden pörssilistautuminen on viime vuosikymmenen kiihkeiden pörssivuosien malliin jälleen kasvussa. Viime kuukausina Helsingin pörssiin on listautunut ja ilmoittanut listautuvansa useita yhtiöitä. Kymmenessä vuodessa yhtiöiden lukumäärä pörssissä on lähes kaksinkertaistunut.


Pörssi asetti viime syksynä suuria toiveita uuteen kasvuyhtiöille tarkoitettuun NM-listaansa. Toistaiseksi listalle ei ole ollut suurempaa imua, vaan useimmat listayhtiöt ovat asettuneet päälistalle tai aiemmista otc- ja meklarilistasta muodostetulle I-listalle.

Viime syksyn suurten listautumisantien jälkeen julkiseen noteeraukseen eri listoille on hakeutunut jo kahdeksan yhtiötä. Pörssin eri listoilla olevien yhtiöiden kokonaismäärä on 136, kun viime vuosikymmenen lopulla listayhtiöitä oli vain 74 kappaletta.

Pörssi toteutti viime vuoden lopulla listauudistuksen, jossa pyrittiin ottamaan huomioon eri kehitysvaiheessa olevien yritysten tarpeet.

Uutena listana otettiin käyttöön NM-lista, joka on tarkoitettu kasvuhakuisille, etenkin elektroniikan, biotekniikan ja lääketieteen aloilla toimiville yrityksille.

Useat pörssiin viime aikoina listautuneista yhtiöistä sopisi myös tämän uuden listan yhtiöksi. NM-lista saa ensimmäisen yhtiönsä kuitenkin vasta keskiviikkona 17. maaliskuuta, kun Internet-palveluja myyvä TJ Tieto listautuu.

Helsingin pörssissä kuitenkin uskotaan NM-listalle hakeutuvan kuluvan vuoden aikana 5-10 yhtiötä.

Kasvupörssit suosittuja Euroopassa

Muualla Euroopassa vastaavat kasvupörssit ovat olleet viime vuosina suosittuja. Euroopan ensimmäisiä kasvupörssejä on vuoden 1995 kesällä aloittanut AIM Lontoo, jossa noteerattiin viime vuoden lopussa 310 yhtiön osakkeet. EASDAQ Brysselissä noteerattiin vuoden lopussa 39 yhtiön osakkeet.

Lontoon AIM:lle pahimman kilpailijan Euroopassa on muodostamassa EURO.NM. Tässä Pariisin, Amsterdamin, Frankfurtin ja Belgian kasvupörsseistä muodostuvassa verkostossa oli vuoden lopussa 165 yhtiötä, ja verkostoon ovat liittymässä myös Milanon. Zürichin, Tukholman ja Kööpenhaminan kasvupörssit.

Helsingin pörssi on myös keskustellut suomalaisten kasvuyhtiöiden linkittämisestä Euroopan NM-markkinaan. Helsingin pörssin toimitusjohtaja Juhani Erma kuitenkin sanoo tämän edellyttävän, että näiden yhtiöiden lukumäärä saadaan Helsingin pörssissä riittävän suureksi.

Viime vuonna listautui 18 yhtiötä

Helsingin pörssin erilistoille tuli viime vuoden aikana yhteensä 18 yhtiötä. Pörssin päälistalla näistä noteerattiin 15, I-listalla kaksi ja Pre-listalla yksi.

Halunsa listautua päälistalle on aiemmin kertonut myös Aktia Säästöpankki, sähkölaitteita valmistava Ensto ja kiinteistöjen vuokrausta harjoittava oululainen Technopolis.

Viestintäyhtiöitä listautuu kevään aikana pörssin päälistalle kaksi. Janton aloitti päälistalla maanantaina 15. maaliskuuta, ja Keskisuomalaisen tavoitteena on listautua pörssin päälistalle 19. huhtikuuta.

Päälistalle tähtää myös Teleste, jonka osake noteerataan päälistalla 6. huhtikuuta. Noteerausta pörssin päälistalla hakee myös Eimo, joka arvioi listautuvansa viimeistään 26. maaliskuuta 1999.

Uusia I-listan yhtiöitä ovat vaatetusalalla toimiva Marimekko ja tietoturvaa myyvä Stonesoft. Pörssilistausta valmistelee myös muoviosia elektroniikkateollisuuden jättiläisille Nokialle ja Ericssonille valmistava Perlos.

STT-IA
19.3.1999


TALOUS -SIVULLE