Barbie-nukke 40-vuotias



Tyttöjen suosikkinukke Barbie täyttää tänä vuonna jo 40 vuotta. Nuken menestyksen otollinen mittari on se, että Barbie paitsi heijastelee, myös ohjaa muodin tuulia.


Barbien asuja ovat suunnitelleet eräät maailman tunnetuimmat muotisuunnittelijat. Nuken hoikka varsi on kiedottu mm. Christian Diorin ja Gianni Versacen luomuksiin - ja alta aikayksikön nämä trendit ovat alkaneet näkyä kaduilla oikeidenkin naisten asusteissa.

Mottona nuken kehityksessä on ollut slogani "jos tyttö voi nähdä sen, hänestä voi myös itse tulla sellainen".

Mattel-yhtiön luoman Barbien olemuksen avainsana on muutos. Lukemattomat eri Barbiet on nähty mm. rocktähden, astronautin, olympiaurheilijan ja jopa presidenttikandidaatin kostyymeissa.

- Olen aina ollut sitä mieltä, että Barbien tulee heijastella naisissa tapahtuvia muutoksia, linjaa nuken "äiti", Mattelin perustaja Ruth Handler.

Idea tyttären leikeistä

Handler kertoo saaneensa idean Barbieen, kun hän seurasi tyttärensä Barbaran ja tämän tyttökavereiden leikkejä. Äiti havaitsi, kuinka paljon tytöt pitivät eläytymisestä paperinukkejensa olemuksiin. Tytöt kuvittelivat nuket opiskelijoiden, huutosakin johtajien tai työelämän aikuisten rooleihin.

Tästä oli enää lyhyt matka nerokkaaseen liikeideaan. Pian kauppojen hyllyille saapui ensimmäinen Barbie, kotipaikakseen Wisconsinin Willowsin saanut Barbie Millicent Roberts.

Alkuperäinen Barbie pukeutui mustavalkoiseen, raidalliseen uimapukuun ja hän piti tukkaansa poninhännällä.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Barbiet edustavat 45:ttä eri kansallisuutta ja nukeille on tarjolla 75 eri uravaihtoehtoa. Barbie-teollisuuden arvoksi lasketaan nyt ainakin 1,9 miljardia dollaria (yli 10 mrd. mk).

Nykynaisen kollektiivihistoria?

Barbien pukemiseen on osallistunut muodin huippusuunnittelijoista myös Vera Wang. Hän luonnehtii Barbieta kulttuurin ikoniksi.
- Barbie on elänyt meidän kollektiivisen historiamme, Wang korostaa.

Esimerkiksi Berliinin muurin kaatumista juhlistettiin Freundschafts-Barbiella eli Ystävyys-Barbiella. (Ainakin länsimaiden) naisen muuttuva asema on näkynyt selvästi Barbiessa. 80-luvulla nukke saattoi jo esittäytyä uranaisena, johtajana, joka kantaa attaseasalkkua ja pukeutuu liituraitaan.

Nuken vakiintuneesta asemasta kertoo sekin, että eräät harvinaiset Barbie-mallit ovat nykyisin hintavia keräilykohteita. Joistakin rajoitetuista Barbie-eristä maksetaan 5 000 dollaria (yli 27 000 mk) kappaleelta.

"Suunnittele itse Barbiesi"

Uusimpia tuulia Barbie-universumissa tarjoavat high-techin tuomat mahdollisuudet. Nyt kuluttaja voi halutessaan mennä itse online-tietokantaan ja suunnitella oman Barbiensa.

40-vuotisen taipaleen juhlavuoden kunniaksi Barbielle on nimetty myös Unelmien suurlähettiläitä. Heihin lukeutuvat mm. huippu-urheilija Jackie Joyner Kersee sekä tv:n talk show -emäntä Rosie O'Donnell.

Barbien pulmana lienee nykyisin vain yksi asia. Tyttöjä kautta maailman askarruttaa, millaiseksi muotoutuu Barbien suhde mieskumppaniinsa Keniin. Ken-nukke saatiin Barbien kaveriksi jo 1961, mutta pari ei ole päässyt vieläkään naimisiin.

Toivoa huolesta huokaileville tytöille antaa se, että Barbie-kokoelmaan kuuluu jo lukuisia hääpukuja.

STT-IA
12.3.1999


AJASSA -SIVULLE