Yrittäjäkysely: Kilpailukyky yleisin peruste poiketa työsäädöksistä



Suomen yrittäjien jäsenistä kahdeksan yritystä sadasta on tehnyt lain ja työehtosopimusten vastaisia sopimuksia. Eniten säädöksistä poikkeavia sopimuksia on tehty rakennusalalla.


Useimmin laista tai työehtosopimuksista poiketaan työaikakysymyksissä. Vajaa kymmenes poikkeamista on koskenut varsinaista palkkaa ja yli viidesosa ylityökorvauksia.

Poikkeamia tehdään eniten työnantajaliittojen ulkopuolisissa yrityksissä. Yrittäjät haluavat kaikkiaan entistä laajemmat mahdollisuudet työpaikkakohtaisiin sopimuksiin.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien työelämätiedustelusta. Se tehtiin elo-syyskuun vaiheessa noin 1 300 pienessä ja keskikokoisessa yrityksessä. Kyselyn saaneista vajaat 60 prosenttia vastasi.

Poikkeamia perustellaan erityisesti yrityksen kilpailukyvyn parantamisella. Niiden avulla toivotaan myös selvittävän erilaisista kriiseistä kuten konkurssi-, lomautus- tai irtosanomisuhasta.

Poikkeamissopimukset ovat auttaneet, mutta yleensä vain osittain. Aloitteen poiketa säädöksistä tekee yleensä työantaja, mutta joka neljännen aloitteen on tehnyt työntekijäpuoli.

Hieman yli puolet poikkeamista on sovittu suoraan kunkin työntekijän kanssa. Neljässä tapauksessa kymmenestä on sovittu henkilöstön tai henkilöstöryhmän kanssa. Luottamusmies on ollut mukana harvoin, vain neljässä prosentissa yrityksistä.

Tuttavaverkon kautta

Yleisin tapa etsiä työntekijöitä on käyttää epävirallisia kanavia, esimerkiksi tuttavia. Kuusi vastaajaa kymmenestä on etsinyt väkeä myös työttömien joukosta.

Kaksi kolmasosaa on törmännyt työhaluttomuuteen ainakin silloin tällöin. Haluttomuus on tullut useimmin ilmi niin, että työtön on esittänyt yrittäjän mukaan ilmeisen verukkeen työtehtävästä kieltäytymiselle.

Moni on myös sanonut suoraan olevansa haluton työhön. Yleisin syy on se, että työttömän mielestä palkka jää liian pieneksi sosiaaliturvaan verrattuna.

STT-IA
2.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE