Vaiettu sota - Neuvostoliiton partisaanien iskut suomalaiskyliin



Neuvostoliiton partisaanit surmasivat harkitusti Suomen itärajan kylissä jatkosodan aikana 1941-44 harkitusti 147 siviiliä. Lisäksi partisaanit tappoivat ja vangitsivat yksittäisiä siviilihenkilöitä maanteillä, metsissä ja poluilla.


Mikään partisaanijoukko ei hyökännyt Suomen rajojen sisäpuolella sellaiseen kylään, jossa oli osastoon nähden tasavertainen tai edes vastustuskykyinen sotilasyksikkö. Kylät olivat käytännössä vailla puolustusta.

Suomen valtion arkistoihin "haudatuissa" asiakirjoissa partisaanien teoista jotkut on määritelty murhiksi ja rikoksiksi ihmisoikeuksia vastaan.

Toimittaja Veikko Erkkilä on viiden vuoden työn tuloksena onnistunut yhdessä venäläisten tutkijoiden kanssa saamaan selville, mitkä partisaaniosastot hyökkäsivät siviilikyliin ja mitä hyökkäyksistä raportoitiin partisaanitoiminnan esikunnalle.

Tutkimustyöstään ja haastatteluistaan Erkkilä on kirjoittanut dokumentin Vaiettu sota, jonka on kustantanut Arator Oy.

Ei tutkimuksia kipeästä asiasta

- Partisaanien tekojen vastuukysymykset ja myös vangittujen siviilien kohtalot jäivät Neuvostoliitolta ja Suomelta selvittämättä. Kipeästä asiasta ei ole tehty viranomaisten tutkimuksia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkään, sanoo Veikko Erkkilä.

Hän pohtii, onko sotarikos rikos vasta sen jälkeen, kun sen tekijä voitetaan.

Suomen valtio ei Erkkilän mukaan ole ottanut tapahtumiin kantaa: Se myönsi aikanaan sotaorpouden ja -leskeyden partisaaniuhrien omaisille, mutta jätti ihmiset henkisen avun, korvausten ja muun huomion ulkopuolelle.

- Suomessa on pääasiassa tyydytty siihen, että partisaanien kaikille teoille on löydetty olettamusten perusteella syyksi se, että Neuvostoliitto herätti niillä kauhua kodeissa ja rintamilla painostaen Suomea näin irti sodasta, toteaa Erkkilä.

Partisaanihyökkäysten kohteiksi joutuivat siviilikylät Lieksassa (Pielisjärvellä) Kuorajärvi ja Kontiovaara, Liperissä Korpivaara, Kuhmossa Kuumu, Viiksimo, Kurkivaara, Hirvivaara ja Levävaara, Suomussalmella Pirttivaara, Tuppuri, Hyry, Viianki ja Malahvia, Kuusamossa Kuoliovaara, Lämsänkylä, Murtovaara, Suorajärvi, Sallassa Hautajärvi ja Niemelä, Savukoskella Kuosku ja Seitajärvi sekä Sodankylässä Yliluiro ja Lokka.

Yli tuhannen ihmisen sana

Kirjoittaja kertoo keskustelleensa partisaani-iskuista yli tuhannen ihmisen kanssa. Hän on löytänyt Suomesta kaikki partisaanien iskuista kertovat asiakirjat. Tärkeimmät niistä hän on saanut ulkoministeriöstä. Salaisina arkistoissa olleissa asiakirjoissa partisaanien tekoja on nimitetty "murhatöiksi".

Partisaanit sen sijaan raportoivat hyökkäyksistä suomalaisiin varuskuntiin. He kertoivat niissä tuhonneensa "valkobandiittien" tukikohtia, esimerkiksi Lokan kylässä 131 sotilasta. Tosiasiassa tässä kylässä surmattiin 21 siviiliä.

Neuvostoliiton partisaaniveteraaneista dokumentissa huomioidaan seitsemän henkilöä, joiden haastattelut ovat olleet avainasemassa selvitettäessä hyökkäyksiä ja vangittujen ihmisten kohtaloita.

He ovat toimittaja Erkkilän haastattelemat partisaanikomentajat Aleksandr Smirnov ja Georgi Kalashnikov, taistelija Valentin Smirnov, joukkueenjohtaja Nikolai Dmitrijenko, partisaaniosaston tiedustelupäällikkö Anatoli Golubev sekä lääkintäsisaret Valentina Derjabina ja Helga Lobuh.

Hyökkäys Seitajärvelle

Partisaanihyökkäyksessä Savukosken Seitajärven kylään aamuyöllä 7. heinäkuuta 1944 kuoli neljätoista kylän siviiliasukasta ja kaksi vartioryhmän sotilasta.

"Savukosken Seitajärvellä vanhan heinäladon sisähirressä on kaksi kaiverrusta: Valma Arajärvi ja MA 13.6. 1944. Nimikirjaimet tarkoittavat Martta Arajärveä. Martta oli tehnyt molemmat kaiverrukset vähän sen jälkeen, kun oli täyttänyt viisitoista vuotta. Hän oli ollut ladossa viisivuotiaan sisarensa Valman kanssa."

"Kolme viikkoa myöhemmin tytöistä oli jäljellä enää nämä kaiverrukset ja valokuvat heidän ruumiistaan. Neuvostoliittolainen partisaanijoukko hyökkäsi kylään ja tappoi tai vangitsi kaikki tavoittamansa ihmiset. Naiset ja tytöt joutuivat kokemaan harkituimmat verityöt, sillä heidät vietiin kauaksi metsään teloitettaviksi. Suurin osa viiden asumuksen kylästä poltettiin."

Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik olivat muodostaneet yhteisen hyökkäysosaston, johon kuului 48 miestä ja naista. Kaikkiaan osastossa oli 152 partisaania. Hyökkäystä kylään valmisteltiin useita päiviä.

Nujerretun osa oli vaieta

Sodan päättymisen jälkeen Suomen itärajan kylät uskoivat kansainväliseen oikeuteen ja tapahtumien selvityksiin, sillä Suomen tapahtumat alkoivat kaikua ulkomaille yhä useampaan maahan, muuallekin kuin Ruotsiin.

- Mutta ajan kuluminen ei tuonut asioihin muutoksia. Suomessa partisaanihyökkäyksiä koskevat asiakirjat olivat salaisina arkistoissa. Tiedotusvälineet eivät kertoneet kylien kokemuksista enää sen jälkeen, kun sotatoimien viralliset tiedotteet loppuivat, kirjoittaa Erkkilä.

Hän toteaa, että Suomi oli sodan jälkeen häviäjän osassa myös oikeudellisesti.

Neuvostopartisaanien terroritekoja yritti 1950-luvun lopulla saada sotarikoksia tutkivan YK:n komission käsittelyyn mm. asekätkennän vuoksi Yhdysvaltoihin paennut, partisaanien takaa-ajaja, Itä-Lappia suojanneen osasto Saun joukkueenjohtaja Olavi Alakulppi.

Hän oli saanut haltuunsa Seitajärven uhreista otettuja valokuvia ja hyökkäyksestä kertovia ruotsalaisia lehtiä. Komissio ei Alakulpin mukaan päässyt edes aloittamaan tutkimuksia kuullessaan Neuvostoliiton ja Suomen YK-lähettiläitä.

Sodankäynnin rajoituksia säätelevän Geneven sopimuksen Neuvostoliitto hyväksyi vuonna 1943.
- Ironista, että tuosta vuodesta lähtien neuvostopartisaanien tuhotyöt keskittyivät aikaisempaa useammin suomalaisiin siviilikyliin, huomauttaa toimittaja Erkkilä.

Hän muistuttaa, että partisaanien rikokset voidaan edelleenkin nostaa esiin tähän sopimukseen vedoten.

STT-IA
2.10.1998


AJASSA -SIVULLE