Viikon varrelta - taloutta lyhyesti


Viinanen: En vastusta SSP-papereiden julkistamista

Pohjola-yhtymän pääjohtaja Iiro Viinanen vakuuttaa torstain Lallin haastattelussa, että Suomen Säästöpankin pilkkomispäätökseen liittyvien asiakirjojen julkistaminen sopii hänelle.

Viinasen mukaan paperit julistettiin salaisiksi vain siksi, että ne sisältävät yritysten liikesalaisuuksia. Mitään muuta salattavaa niistä ei hänen mukaansa löydy.
- Ei minulla ole mitään salattavaa ainakaan henkilökohtaisesti eikä muidenkaan puolesta, Viinanen sanoo.

Viinanen toimi valtiovarainministerinä viisi vuotta sitten, kun Suomen Säästöpankin liiketoiminnot myytiin kilpailijapankeille. Järjestelyihin liittyvät asiakirjat julistettiin tuolloin salaisiksi.

Salaisuudelle määrätty aika on nyt umpeutumassa. Toinen valtiovarainministeri Jouko Skinnari on vihjannut, että salassapidon jatkamiselle ei olisi aihetta.

Itse pilkkomispäätöksestä Viinanen sanoo, etteivät kaikki tehdyt ratkaisut olleet parhaita mahdollisia, mutta että ne täytyy suhteuttaa silloiseen tilanteeseen. Hänen mukaansa yritettiin hakea järkevin ratkaisu ja siinä tilanteessa parempaa ei löydetty.


Valtion velkojen korkoihin tarvitaan 4,9 miljardia markkaa ennustettua enemmän

Valtion markkamääräisen velan korkojen maksamiseen tarvitaan tänä vuonna 4,9 miljardia markkaa enemmän kuin mitä budjetissa arvioitiin. Nyt lasketaan, että rahaa tarvitaan nettomääräisesti yhteensä 18,5 miljardia markkaa.

Hallituksen raha-asiainvaliokunta puolsi keskiviikkona määrärahan ylittämistä. Ylitys sisällytetään seuraavaan lisätalousarvioon.

Ylitystarpeesta lähes 1,7 miljardia markkaa aiheutuu sarjaobligaatioiden vaihdosta johtuvasta korkomenojen kasvusta. Ensi vuonna erääntyvää sarjaobligaatiolainaa on vaihdettu ja vaihdetaan pidempiin sarjalainoihin sekä velkasitoumuksiin.

Velkakirjojen vaihdosta aiheutuvat korkomenoiksi luettavat pääomatappiot ovat lähes 1,2 miljardia markkaa.

Talousarviossa ennustettiin, että emissiovoittoja kertyy 4,3 miljardia markkaa. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Nyt lasketaan, että talousarviossa olevasta määrästä jää kertymättä 1,9 miljardia markkaa.


Tuotannon kasvu jatkui heinäkuussa

Kokonaistuotanto lisääntyi viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun 5,5 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan tuotanto kasvoi kaikilla päätoimialoilla.

Teollisuuden kasvua vauhditti erityisesti sähköteknisten tuotteiden tuotannon yli 44 prosentin lisäys. Talouden kasvua tuki myös kotimainen kysyntä - eritoten metsätalouden, kaupan ja liikenteen tuotannon lisääntyminen.

Teollisuuden tuotanto lisääntyi 8,2 prosenttia. Maa- ja metsätalouden tuotanto kasvoi hakkuiden vauhdittamana 10,2 prosenttia.

Tuotannon kasvu nopeutui hieman kesäkuusta, jolloin tuotanto kasvoi 4,1 prosenttia edellisvuodesta.


USA:n keskuspankki laski keskeistä korkoa

Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitea ilmoitti tiistaina, että keskuspankki laskee ns. federal funds -koron 5,25 prosenttiin. Tämä korko on ollut tähän saakka 5,50 prosenttia.

Koron laskulla keskuspankki pyrkii suojelemaan Yhdysvaltain taloutta maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutuksilta.

Keskuspankki ilmoitti, että diskonttokorko pidetään ennallaan eli 5,0 prosentissa. Federal funds -korkoa muutettiin viimeksi maaliskuussa 1997, jolloin sitä nostettiin 0,25 prosenttiyksikköä 5,50 prosenttiin.

Dow Jones -indeksi putosi 80 pistettä keskuspankin ilmoitettua korkopäätöksestään. Koron oli etukäteen arveltu laskevan enemmän kuin 0,25 prosenttiyksikköä, ja ilmoitetun suuruinen alennus oli jo hinnoiteltu markkinoilla korkoihin.


Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa vahva kehitys

Elektroniikka- ja sähköteollisuuden kehitys on koko 90-luvun ollut selvästi parempi kuin teollisuudessa keskimäärin. Toimialan kannattavuudesta tehdyn tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa alan yrityksistä on liiketaloudellisten tunnuslukujen mukaan erinomaisessa kunnossa.

- Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden yritysten kasvuvauhti on koko vuosikymmenen pysynyt 10 ja 20 prosentin välillä, kun se koko teollisuudessa on jäänyt alle 10 prosentin. Tuotannon nopea kasvu jatkuu tänä vuonna ja sen arvioidaan nousevan 25 prosenttiin, kertoi elinkeinopoliittinen asiamies Markku Alhonen.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuusliiton selvityksen mukaan alan yritysten kunto oli viime vuonna pääosin erinomainen tai hyvä. Niiden nettotulos oli keskimäärin 6,0 prosenttia liikevaihdosta, sijoitetun pääoman tuotto 24,1 prosenttia ja oman pääoman tuotto 27,4 prosenttia. Vuonna 1992 luvut olivat 1,2 prosenttia, 9,6 prosenttia ja 3,0 prosenttia.

Viime vuonna sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon arvo oli noin 65 miljardia markkaa, josta 80 prosenttia meni vientiin. Toimialalla työskentelee tällä hetkellä runsaat 60 000 työntekijää.


Kaupan kasvu jatkui heinäkuussa

Sekä tukku- että vähittäiskaupan myynti lisääntyi viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden heinäkuuhun 5,7 prosenttia. Autokaupan myynti kasvoi samalla aikavälillä 20,3 prosenttia, kun huoltamotoimintakin lasketaan mukaan. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

Yleistukkukaupan myynti kasvoi heinäkuussa 16,5 prosenttia. Yleistukkukauppa on laajaa tukkukauppaa, jonka tavaravalikoimaan kuuluvat muiden muassa elintarvikkeet, rautakauppatavarat ja tekstiilit.

Vähittäiskaupan puolella tavaratalokauppa lisääntyi 5,1 prosenttia ja päivittäistavarakauppa 1,1 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.


Japanissa suurin konkurssi toisen maailmansodan jälkeen

Japania ravistelee suurin konkurssi sitten toisen maailmansodan. Jo pitkään vaikeuksissa olleen Long-Term Credit Bankin (LTCB) tytäryhtiö Japan Leasing Corporation ajautui sunnuntaina suoritustilaan. Pankin velat nousevat huikeisiin yli 80 miljardiin markkaan.

Konkurssi horjuttaa myös Japanin hallitusta, sillä pääministeri Keizo Obiuchi on halunnut opposition vastustuksesta välittämättä pitää LTCB:n pystyssä julkisin varoin.

LTCB:n osakkeiden arvo romahti viime kesäkuussa. Pankki pelastettiin sulauttamalla se toiseen suurpankkiin, Sumitomo Trust and Banking Ltd:hen. Sen jälkeen pankki pyysi tukea julkisista verovaroista.

Koonnut: IA
1.10.1998


TALOUS -SIVULLE