Kosovon albaanit

Serbit vain muuttaneet taktiikkaansa



Kosovon albaanien johtaja Ibrahim Rugova kiisti perjantaina serbien vakuuttelut serbijoukkojen vetäytymisestä kasarmeihinsa. Rugova sanoi serbijoukkojen vain muuttaneen taktiikkaansa Kosovossa.


-Serbien hyökkäys on jatkunut kaikkialla Kosovossa. Vetoamme kansainväliseen yhteisöön, erityisesti Yhdysvaltoihin, EU:hun ja Natoon, jotta ne ottaisivat Kosovon ja sen asukkaat suojelukseensa, Rugova sanoi tiedotustilaisuudessaan Pristinassa. Serbiviranomaiset sanoivat perjantaina, että serbijoukot vetäytyivät kasarmeihinsa tiistaina YK:n päätöslauselman mukaisesti.
- Neljään päivään Kosovossa ei ole ollut aseellista toimintaa, vakuutti Kosovon asioita seuraamaan nimetty Zoran Andjelkovic.

Jo maanantaina serbit sanoivat kukistaneensa Albanian vapautusarmeijan ja lopettaneensa sotatoimet. Rugova sanoi, että Gornje Obrinjen ja Vranicin joukkomurhat osoittavat, että serbit ovat tekemässä etnistä puhdistusta Kosovossa.

Rugova toisti, että paras ratkaisu olisi Kosovon itsenäisyys. Sen ovat torjuneet sekä länsimaat että Jugoslavian johto. Yhdysvallat liittolaisineen sekä Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic haluavat Kosovolle itsehallinnon. Kosovon albaanien johtoa ei ole kuitenkaan saatu taivutelluksi neuvotteluihin Jugoslavian johdon kanssa.

Turvallisuusneuvosto tuomitsi murhat

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi torstai-iltana Kosovon albaanien joukkomurhat ja vaati Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloseviciä selvittämään surmiin syyllistyneet. Turvallisuusneuvosto ei kuitenkaan nimennyt serbijoukkoja syyllisiksi joukkomurhiin.

Jugoslavian ulkoministeriö on pyytänyt Helsingin yliopiston asiantuntijoita tutkimaan joukkomurhia. YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu pian uudelleen kuulemaan pääsihteeri Kofi Annanin selvitystä siitä, onko Milosevic noudattanut YK:n aikaisempaa päätöslauselmaa. Siinä vaaditaan tulitaukoa, serbijoukkojen vetämistä pois ja neuvottelujen aloittamista. Perjantaina kerrottiin, että selvitys saatetaan antaa jo viikonloppuna.

NATO:n ministerit koolle

Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen ehdotti perjantaina, että NATO -maiden puolustusministerit kokoontuisivat Brysselissä keskiviikkona, kun Cohen tekee välilaskun sinne matkallaan Aasiaan. Häntä lähellä olevat lähteet kertoivat, ettei Cohen ehdottaisi ylimääräistä kokousta ilman selkeää asialistaa.

NATO -maat ovat valmistelleet ilmaiskua serbikohteisiin, ellei Milosevic noudata turvallisuusneuvoston tulitaukoa vaativaa päätöslauselmaa. Yhdysvallat haluaa, että Nato toimii kokonaisuutena, jos se ryhtyy ilmaiskuun.

NATO:n pääsihteeri Javier Solana sanoi perjantaina, että NATO on valmis pysäyttämään albaanien joukkomurhat Kosovossa. YK:n päätöslauselmassa Jugoslaviaa varoitettiin lisätoimista, jos se ei noudata päätöslauselmaa. - Lisätoimista on puhuttu, mutta turvallisuusneuvostossa ei ole täsmennetty, mitä ne olisivat, sanoi Ruotsin YK-suurlähettiläs Anders Lindén perjantaina.

Yhteysryhmä vaati Jugoslaviaa tottelemaan YK:ta

Kuuden maan ns. yhteysryhmä kehotti perjantaina Jugoslaviaa noudattamaan YK:n päätöslauselmaa ja vetämään serbijoukot Kosovosta. Lontoossa pidetyn kokouksen päätteeksi julkaistussa lausunnossa todettiin presidentti Slobodan Milosevicin tähän saakka tekemät toimet riittämättömiksi.

Britannian ulkoministeriön julkistamassa lausunnossa todettiin yhteysryhmän olleen tilanteesta yhtä mieltä ja aikovan esiintyä jatkossakin yhtenäisenä. Jugoslavialle esitettyyn vaatimukseen yhtyi näin ollen myös NATO:n mahdollisia ilmaiskuja vastustavan Venäjän edustaja.

Virkamiestasolla kokoontunut yhteysryhmä tuomitsi väkivaltaisuudet Kosovossa ja totesi "ajan käyvän vähiin" kriisin ratkaisemiseksi. Kosovon kriisiä pohtivaan yhteysryhmään kuuluvat Venäjä, Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa ja Italia.

Duuma varoitti NATO:a iskuista

Venäjä on varoittanut, että jos NATO tekee ilmaiskun serbikohteisiin Kosovon kriisin vuoksi ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, Venäjä ryhtyy katkaisemaan suhteitaan NATO:on.

Venäjän parlamentin alahuone eli duuma hyväksyi jo perjantaina ylivoimaisella ääntenenemmistöllä päätöslauselman, jossa se kehottaa NATO:a välttämään sotilaallista iskua serbikohteisiin. Duuma ilmoitti ottavansa Naton ja Venäjän väliset sopimukset uudelleen tarkasteltaviksi, jos NATO ryhtyy iskuun.

Espanja kehotti perjantaina kansalaisiaan lähtemään Jugoslaviasta NATO:n mahdollisen iskun vuoksi. Yhdysvallat antoi vastaavanlaisen kehotuksen jo torstaina.

STT - JHL
2.10.1998


ULKOMAAT -SIVULLE