Oikeuksien haltijat: Turhaa sapelinkalistelua

Nokia ja Sonera: EU:n tekijänoikeusdirektiivi uhkaa avointa verkkoa



Nokia ja Sonera tekevät useiden muiden teleyhtiöiden ja laitevalmistajien tavoin hartiavoimin töitä EU:ssa vireillä olevan tekijänoikeusdirektiivin muuttamiseksi. Yhtiöt katsovat ehdotuksen johtavan pahimmillaan siihen, että nyt avoin tietoverkko sulkeutuu ja Eurooppa sanoo ei todelliselle tietoyhteiskunnalle.


Verkon osittainenkin sulkeutuminen vähentäisi laitekauppaa ja leikkaisi verkkopalveluja myyvien tuloja. Alan yritysten korostetaan myös olevan suuria työnantajia.

Yhtiöt toivovatkin suomalaisten päättäjien huolehtivan, että ehdotus saadaan tietoyhteiskunnan edistämistä tukevaksi.

Tekijänoikeuksilla taataan, että sisällön tuottaja saa korvauksen teoksensa luomisesta olipa se tekstiä, musiikkia, kuvaa tai vaikkapa tanssia.

Lakimies Sakari Aalto Sonerasta tähdentää, että yhtiöt kannattavat vahvaa tekijänoikeuden suojaa, sillä ilman sitä verkkoon ei saada käyttäjiä kiinnostavaa sisältöä.

Hänen mukaansa vireillä oleva EU:n ehdotus on kuitenkin laadittu ottamatta huomioon uuden tekniikan erityispiirteitä eikä se ole linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa.

- Jos esitys menee läpi, tekijänoikeudet laajenisivat Euroopassa sisällön jakeluun ja käyttöön, Aalto selvittää ja lisää, että esimerkiksi verkon välityksellä jaetun kirjan voisi lukea vain kerran.

Tämän hän kertoo olevan väistämätöntä, koska nykyisessä ehdotuksessa kopioinniksi katsotaan myös ns. väliaikaiskopiot.

Niitä syntyy, kun sisältö siirtyy digitaalisessa verkossa palvelimilta toiselle ja lopulta käyttäjälle. Väliaikaiskopioissa ykkösiksi ja nolliksi muutettu esitys palautetaan ymmärrettävään muotoon eli tekstiksi, ääneksi tai kuvaksi.

"Sama kun postilta perittäisiin tekijänoikeusmaksuja"

Aallon mielestä väliaikaiskopioinnista syntyvää ongelman voi yksinkertaistaa vertaamalla sitä kirjan kuljetukseen postissa: saman periaatteen mukaisesti tekijänoikeusmaksu pitäisi periä postilta.

Suomalaisyhtiöiden mukaan rakenteilla oleva järjestelmä siirtäisi sisällön tuotannon suurille julkaisutaloille ja erityisesti amerikkalaisille viihdealan jättiläisille, sillä vain näillä olisi voimavarat valvoa tekijänoikeuksien toteutumista jokaisessa solmukohdassa.

Kauhukuvassa kustantajan katsotaan päättävän, kenen laitteilla ohjelmaa voi ottaa vastaan tai perivän erillisen maksun teoksen vastaanottamisesta olohuoneen lisäksi makuhuoneessa.

Ehdotus kannattavien mielestä ajatus on mieletön, sillä sisältöä tuottavat saavat rahansa teosten leviämisestä mahdollisimman laajalle. Aallon mukaan näin ei välttämättä ole, sillä valitulta joukolta voidaan periä suuremmat maksut.

Laittomuudet hallintaan

Ehdotettua mallia kannattavat muistuttavat, että pyrkimyksenä on vain estää teosten laiton levittäminen ja kopiointi. Tähän taas tarvitaan järkevät pelisäännöt ja niiden korostetaan olevan lopulta kaikkien etu.

Kotimaisen tekijänoikeusjärjestö Kopioston toimitusjohtaja Tarja Koskinen-Olsson pitääkin teleoperaattoreiden sekä laite- ja ohjelmistovalmistajien turhana pelotteluna ja sapelinkalisteluna. Hän toimii myös kansainvälisen tekijänoikeusjärjestö IFRO:n puheenjohtajana.

- Tarkoitus on, että kaikki käytöt, mihin lupa on myönnetty ovat luvallisia. Mukaan on paketoitu myös välikopioinnin lupa. Ei kukaan väkikopioinnista erikseen rahasta eikä edes ajattele sellaista, hän tähdentää.

Nokia ja Sonera myöntävät, että laiton kopiointi on ongelma. Aalto muistuttaa laittomasti materiaalia levittävien ja kopioivien jättävän helposti maksamatta myös verkon käytöstä. Hänen mielestään tehokkain keino puuttua laittomuuksiin on sisällön suojaaminen salakirjoitustekniikalla.

Koskinen-Olssonin mielestä juuri salaustekniikalla päädytään siihen, että kaikki tieto verkoissa menee lukkojen taakse.

Haltijan lupa ratkaisevaa kopioinnissa

Nyt EU:n parlamentin käsiteltävän olevassa ehdotuksessa lähdetään siitä, että kaikissa jäsenmaissa olisi samanlaiset säännöt kopioinnista ja pääsääntö olisi, että kaikenlainen kopiointi olisi sallittua vain materiaalin tekijän luvalla.

Pääsääntöä on rajoitettu niin, että väliaikaiseen kopiointiin ei tarvita lupaa, jos kopioinnilla ei ole itsenäistä taloudellista merkitystä eli sillä vain välitetään materiaalia palvelimilta toiseen ja alkuperäinen materiaali on pantu verkkoon teoksen oikeuden haltijan luvalla.

Nokian ja Soneran lakimiesten mukaan muotoilu on epäselvä ja rajoittava.

Esimerkiksi monissa suomalaisissa lehtitaloissa on riidelty tekijänoikeuksien hallinnasta pitkään ja hartaasti. Monissa taloissa oikeudet ovat siirtyneet erilaisilla sopimuksilla toimittajilta kustantajille.

Lopullisesti direktiivistä päättävät EU-maiden tekijänoikeuksista vastaavat ministerit. Suomessa hän on opetusministeri.

STT-IA
2.10.1998


TALOUS -SIVULLE