Lipponen: En pyrkinyt puuttumaan Sundqvistin ulosottoon



Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kiistää, että hän olisi yrittänyt avustajansa välityksellä vaikuttaa ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvistia koskevan ulosottoselvityksen keskeyttämiseen.


Lipponen selvitti erityisavustajansa Jorma Westlundin toimia eduskunnalle torstai-iltana antaessaan keskustan vaatiman ns. pääministerin ilmoituksen.
- Avustajalleni Jorma Westlundille en ole antanut mitään ohjetta puuttua Sundqvistia koskevaan ulosottoasiaan enkä tiennyt etukäteen Westlundin soitosta ministeri Alholle, Lipponen sanoi.

Westlund oli ottanut yhteyttä Alhoon vähän ennen, kuin ministeri päätti keskeyttää Sundqvistia koskevan ulosottoselvityksen. Westlundin pääministerille antaman selvityksen mukaan hän ei esittänyt Alholle ulosoton keskeyttämistä.

Pääministeri Lipponen kertoi eduskunnalle, että Alho vahvistaa tämän ja on ilmoittanut tehneensä ratkaisunsa "saamiensa erilaisten selvitysten perusteella".

Alhon tv-haastattelussa tiistai-iltana julki tullut Westlundin yhteydenotto herätti välittömästi suurta hämmästystä eduskunnassa, sillä asia ei tullut lainkaan ilmi silloin, kun Alho teki tiliä ratkaisevien päivien tapahtumista eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.

Lipponen unohti kertoa keskustelusta valiokunnalle

Pääministerin selvityksestä kävi myös ilmi, että hän ei ollut kertonut eduskunnan perustuslakivaliokunnalle yhdestä keskustelustaan Alhon kanssa, missä Sundqvistin vahingonkorvausasia oli ollut esillä. Lipponen toisti, että hän ei tehnyt "mitään aloitetta" Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Lipposen mukaan Alho informoi häntä asian valmistelutilanteesta.
- Aloite oli jo tehty, ja virkavastuulla selvitettiin neuvottelujen edellytyksiä, Lipponen sanoi.

Lipponen pahoitteli eduskunnalle, että hän ei ollut kertonut tästä 20. tai 21. elokuuta 1997 tapahtuneesta keskustelusta. Hän perusteli unohdustaan sillä, että keskustelusta ei ollut merkintöjä hänen kalentereissaan tai muistiinpanoissaan.

"Otan moitteet osin itselleni"

Lipponen ei myöntänyt ristiriitaa omien ja ex-ministeri Alhon lausuntojen välillä. Hän totesi, että eräät lausunnot ovat tulleet esiin muunnetussa muodossa ja tiedot asioiden kulusta näyttävät ristiriitaisilta.

Lipponen sanoi ottavansa perustuslakivaliokunnan Alholle antamat moitteet vastaan "siltä osin kuin osallistuin tilannearvioihin" Alhon kanssa.
- Olisin voinut viedä asian laajempaan harkintaan valtioneuvostossa, Lipponen myönsi.

Pääministeri Lipponen yhtyi eduskunnassa jo esitettyyn arvioon, että Sundqvistin kanssa tehty sopimus vahingonkorvausten alentamisesta voi vielä tulla uudelleen harkittavaksi.

Sopimuksen purkamiselle saattaa löytyä oikeudellisia perusteita, jos Sundqvist saa rikostuomion. Sundqvistia vastaan on päätetty nostaa syyte kavalluksesta STS-Pankin Wayup-yhtiölle myöntämän lainan vuoksi.

STT-JHL
2.10.1998


POLITIIKKA -SIVULLE