Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Joka toinen venäläinen on tyytymätön Jeltsiniin

Venäjän väestöstä 55 prosenttia on tyytymättömiä presidentti Boris Jeltsiniin, kertoi uutistoimisto Interfaxin siteeraama tutkimus torstaina. Neljännes vastanneista sanoi, että Jeltsin on saanut aikaan yhtä paljon hyviä kuin huonojakin tuloksia.

Iältään 67-vuotias Jeltsin on ollut presidenttinä vuodesta 1991. Toisen kauden alettua 1996 Jeltsin on sairastellut, ja poliittiset sekä taloudelliset kriisit ovat koetelleet Venäjää. Vain 11 prosenttia 1 500 vastaajasta katsoi Jeltsinin tehneen hyvää työtä.


Korealaisen sukellusveneen miehistö löytyi kuolleena

Kahdeksan pohjoiskorealaisen sotilaan ruumiit löydettiin Etelä-Korean itärannikolta kiinni otetusta sukellusveneestä, kerrottiin televisiossa torstaina. Alus otettiin kiinni maanantaina sen sotkeuduttua kalaverkkoihin.

Sukellusvene varmistui pohjoiskorealaiseksi tiistaina ja Etelä-Korean puolustusministeriön edustaja eversti Park In Yong piti tapausta selvänä aseleposopimuksen rikkomuksena.

Pohjois-Korean virallinen uutistoimisto kertoi aiemmin, että pohjoiskorealainen sukellusvene oli "rikkoutunut" harjoitustehtävissä. Uutistoimiston mukaan sukellusveneeseen oltiin viimeksi yhteydessä lauantaina sen ollessa lähellä Pohjois-Korean rannikkokaupunkia Kosongia, josta on alle 60 kilometriä Koreoiden rajalle. Silloin sukellusvene raportoi teknisistä ongelmista.

Etelä-Korean merivoimat hinasivat sukellusvenettä kohti satamaa epätietoisena siitä, onko sisällä miehistöä ollenkaan. Hinauksen aikana alus kuitenkin upposi ja se jouduttiin nostamaan uudelleen ennen telakalle pääsyä.

Pohjois-Korea käyttää yleensä onnettomuuteen joutuneen kaltaisia Yugo-luokan pienoissukellusveneitä vakoiluun. Veneen on sanottu pystyvän kuljettamaan seitsemän ihmistä. Etelä-Korean presidentti Kim Dae Jung on presidentin tiedottajan mukaan kehottanut puolustusministeri Cheon Jong Taekia ja hallitusta suhtautumaan tapaukseen "rauhallisesti".

Sukellusveneselkkaus varjostaa tiistaina alkaneita Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean neuvotteluita, jotka ovat olleet pysähdyksissä seitsemän vuotta ja joilla pyritään lieventämään jännitystä Korean niemimaalla.


Baskimaalainen kunnallispoliitikko kuoli pommiräjähdyksessä

Baskimaalainen kaupunginvaltuutettu kuoli ja hänen henkivartijansa haavoittui pommiräjähdyksessä Pohjois-Espanjassa torstaina. Hyökkäyksestä epäillään terroristijärjestö ETA:a.

Kansanpuolueen valtuutettu Manuel Zamarreno oli jokin aika sitten astunut virkaan korvatakseen Jose Luis Cason, jonka ETA:n terroristit surmasivat viime joulukuussa. ETA oli lähettänyt useita tappouhkauksia Zamarrenolle.

Renterian kaupungissa surmattu Zamarreno oli kuudes Kansanpuolueen valtuutettu, jonka ETA on tappanut vuoden aikana.Terroristijärjestö on viime aikoina ottanut tähtäimeensä hallitsevan puolueen virkailijoita.


Kiinan syrjäytetty puoluejohtaja vetoaa seuraajiinsa

Kiinan syrjäytetty puoluejohtaja Zhao Ziyang kehotti keskiviikkona kommunistista puoluetta myöntämään, että demokratia-mielenosoitusten verinen tukahduttaminen vuonna 1989 oli virhe.

78-vuotias Zhao sanoo vetoomuksessa puoluejohdolle myös, että mielenosoittajien surmaaminen Tiananmenin aukiolla 4. kesäkuuta 1989 oli "yksi tämän vuosisadan suurimpia ihmisoikeusongelmia".

Zhao syrjäytettiin kommunistisen puolueen pääsihteerin tehtävästä pian Tiananmenin verilöylyn jälkeen, ja hän on elänyt kotiarestissa siitä pitäen. Sadat, ehkä tuhannet ihmiset menettivät henkensä aukiolla armeijan panssarivaunujen tunkeutuessa sinne. Zhaon vetoomuksen arvellaan johtavan ehkä lisätoimiin häntä vastaan.


Kiinasta löytyi höyhensauruksia

Teoria lintujen polveutumisesta dinosauruksista on saanut vahvistusta Kiinassa tehdyistä fossiililöydöistä. Liaoningin maakunnasta on löydetty kahden dinosauruslajin fossiileja, joilla ollut höyheniä.

Kanadalaisen Tyrrellin paleontologian museon asiantuntija Philip Currie arvioi tiistaina, että löydöt todistavat lopullisesti oikeaksi teorian, jonka mukaan linnut ovat dinosaurusten suoria jälkeläisiä.

Löydetyt uudet lajit ovat saaneet nimet Caudipteryx zoui ja Protoarchaeopteryx robusta. Ne elivät yli 120 miljoonaa vuotta sitten. Molemmat olivat nopeita juoksijoita, mutta eivät ilmeisesti pystyneet lentämään.

Höyheniä ne tarvitsivat ehkä lämmöneristämiseen tai huomion herättämiseen, Currie sanoi. Niillä oli höyheniä todennäköisesti joka puolella ruumistaan, vaikka fossiileissa on havaittu selkeästi höyheniä vain pyrstössä ja eturaajoissa.

Koonnut: IA
25.6.1998


ULKOMAAT -SIVULLE