Suuret yritykset tarkistavat alihankkijoidensa maksukyvyn



Yritysten rahoitustiedustelun tämänkertaisessa kyselyssä selvitettiin myös niiden kantaa luottokelpoisuusluokitukseen eli reittaukseen. Tällaista arviota tarvitaan, kun ne hakevat lainaa pankeilta ja muilta rahoittajilta.


Hyvä arvio suurilta kansainvälisiltä luokittajilta tai niiden suomalaisilta tytäryhtiöiltä tietää yleensä halvempaa lainarahaa. Suomeen on suunnitteilla myös kotimainen luokittaja.

Tiedustelun mukaan hieman yli neljänneksellä teollisuus- ja palveluyrityksistä on tällainen luokitus. Pienillä teollisuusyrityksillä ne ovat jopa hieman tavanomaisempia kuin muilla.

Tämän arvellaan johtuvan siitä, että suuryritykset hakevat luokituksen alihankkijoina toimiville yrityksille varmistaakseen niiden maksukyvyn.

Vielä ilman luokitusta olevista teollisuusyrityksistä noin 20 prosenttia ilmoitti harkitsevansa luokituksen hankintaa. Pienistä ja keskisuurista teollisuusyrityksistä luku oli noin viisi prosenttia.

Suurista palveluyrityksistä reittauksen hankintaa harkitsi 10 prosenttia ja pk-yrityksistä alle viisi prosenttia.

TT toivoo suoraan sijoittajilta haettavan rahoituksen lisäämistä

Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton TT:n varatoimitusjohtajan Tarmo Korpelan mukaan yritysten rahoitustilanteen keventyminen ja omavaraisuusasteen nousu antavat yrityksille mahdollisuuden rahoituksensa monipuolistamiseen ja entistä kehittyneempien rahoitusjärjestelmien lisäämiseen.

Korpelan toiveena on erityisesti suoraan sijoittajilta saatavan rahoituksen lisääminen. Suuret tekevät jo näin pistämällä liikkeelle yritystodistuksia ja joukkovelkakirjalainoja. Niiden osalta kyse on tilanteen vauhdittamisesta.

Korpelan mielestä samaa tarvitsisivat ainakin keskisuuret yritykset. Niiden odotetaan pääsevän hyödyntämään uusia rahoituslähteitä, kun Suomen Pankin "apuvälineeksi" kaavailema järjestelmä saadaan aikaan.

Suomen Pankki on ilmoittanut perustavansa ns. kakkoslistan yrityksistä, joiden velkapaperit kelpaavat keskuspankin pankille myöntämien lainojen vakuudeksi. Listalle pääsy edellyttää, että yhtiöllä on luottokelpoisuusluokitus.

Suomen Pankki ei itse lähde antamaan luokituksia. Siitä ovat olleet kiinnostuneita ainakin Valtiotakuukeskus ja vakuutusyhtiö Garantia.

SP:n Koskenkylä varoittaa odottamasta mullistuksia

Osastopäällikkö Heikki Koskenkylä Suomen Pankista kertoi, että listan perustamisessa pallo on nyt vastikään toimintansa aloittaneella Euroopan keskuspankilla EKP:lla.

Hänen mukaansa EKP:n kantaa on täysin ennenaikaista ennakoida, sillä kyseessä on uusi järjestelmä Suomessa.

Hänen mukaansa on myös mahdoton arvioida, milloin EKP ottaa Suomen Pankin esityksen käsiteltäväkseen.
- Mahdollisesti vastaus saadaan jo kesällä, mutta se voi mennä myös syksyyn. Sen sijaan valtion ja suurten firmojen ykköslistan ei pitäisi olla ongelma.

Koskenkylän mielestä kakkoslistan hyöty tullaan lopulta puntaroimaan markkinoilla. Ratkaisevassa asemassa ovat mm. pankit. Hänen mukaansa voi hyvinkin olla, että kysyntää ei ole riittävästi.

Koskenkylän mukaan tarkempia ehtoja listalle pääsemiseksi on odottavissa vasta sen jälkeen, kun EKP on asian käsitellyt. Hänen mukaansa oma ongelmansa on luotettavan luokituksen järjestäminen. Jopa arvostetut luokittajat kärsivät siitä, että hyväksi arvioitu yritys ajautuu vaikeuksiin.

Korpela on vakuuttunut, että kakkoslista olisi tärkeä edistysaskel velkaohjelmien edistämisessä. Hänen mukaansa listalle pääsy koituisi yritysten eduksi, sillä se helpottaisi kaupankäyntiä velkaohjelmilla ja parantaisi hinnoittelua.

STT-IA
19.6.1998


TALOUS -SIVULLE