Viikonlopun poliittiset puheet


Sund: Edessä on laillisuuskriisi

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sund arvioi, että yhteiskunta on ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvistin tapauksen myötä joutumassa laillisuuskriisiin. Turussa sunnuntaina puhunut Sund näki kriisin aineksia, koska oikeudenkäyttö on totaalisessa ristiriidassa kansalaisten oikeudenmukaisuuskäsityksen kanssa.

Sundin mukaan viime päivien keskustelussa on sivuttu olennaisinta eli sitä, että pankkikriisin yhteydessä tuomitut saavat hyvin erilaisen kohtelun.
- Varakkaat pystyvät välttämään valtaosan heille tuomituista korvauksista, kun vähemmän varakkailta yhteiskunta perii huomattavasti tehokkaammin saatavansa, hän sanoi.

Huolestuttavinta Sundin mielestä asiassa on se, että ministeri Arja Alho on toiminut laillisesti, eli ongelman ydin on laissa. Sund aloittaisi lakien korjaamisen poistamalla vahingonkorvausten verovähennysoikeuden.


Kansanedustajat haluavat päättää EMU:sta

Kansanedustajat haluavat päättää itse Euroopan talous- ja rahaliittoon liittymisestä. Aamulehden teettämässä kyselyssä 126 kansanedustajaa oli sitä mieltä, että EMU-asiassa ei tarvita neuvoa antavaa kansanäänestystä. Kansanäänestyksen halusi 57 edustajaa.

128 kansanedustajaa katsoi, että edustajien tulisi saada päättää EMU:sta vapaasti ilman ryhmäpäätöstä. Ryhmäpäätöksen kannalla oli 34 edustajaa. Kyselyn valossa eduskunta on selvästi EMU-myönteinen. 95 edustajaa äänestäisi EMU:un liittymisen puolesta ja 49 vastaan. 55 kansanedustajaa oli ilman kantaa tai ei suostunut vastaamaan.


Aho vaatii veroesityksiä heti eduskuntaan

Oppositiojohtaja Esko Aho (kesk) vaatii hallitusta antamaan välittömästi eduskunnalle ensi vuoden verotusta koskevat esitykset. Aho sanoi lauantaina Seinäjoella, että eduskunta ei voi tehdä perusteluja ja kestäviä ratkaisuja muissakaan budjettiasioissa niin kauan kuin verolinjaukset ovat täysin auki.

Hallitus on jättänyt tuloverotusta koskevat ratkaisut avoimeksi odottamaan syksyn tuloneuvottelujen tulosta. Ahon mielestä hallituksen menettely on harppaus kansanvallasta korporaatiovaltaan.
- Tilanne on kansanedustuslaitoksen käytännön työn ja arvovallan kannalta sietämätön, hän sanoi.


Jäätteenmäki: Tuomioistuinten uskottavuus vaakalaudalla

Edellisen hallituksen oikeusministeri, keskustan kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki varoittaa, että ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvistin tapaus voi vaarantaa luottamusta oikeuslaitokseen.
- Tuomioistuinten uskottavuus on vaakalaudalla, jos tuomioita vesitetään valtiovarainministeriön salaisilla päätöksillä, Jäätteenmäki sanoi lauantaina Lapualla.

Hän lisäsi, että asiantuntemus vahingonkorvauksista on tuomioistuimissa varmasti parempi kuin maan hallituksessa. Jäätteenmäen mielestä riippumattoman tuomioistuimen päätöstä ei pidä ryhtyä sormeilemaan poliittisilla päätöksillä.
- Ensin pitäisi ainakin luoda yleinen linja avoimen julkisen valmistelun pohjalta. Nyt ei näin ole menetelty, hän sanoi.

Arvostelun kohteeksi joutunut ministeri Arja Alho on perustellut Sundqvistin kanssa tehtyä sopimusta sillä, että eduskunta on itse pitänyt tärkeänä sopuratkaisujen hakemista.

Sundqvist-jupakka eli kansanedustajien lauantaipuheissa laajemminkin. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kirsti Ala-Harja kyseli, miksi presidentti Ahtisaari ei ole kommentoinut asiassa tapahtunutta menettelyä.

- Koko kansan presidenttinä hän on ottanut osaa julkiseen keskusteluun muun muassa arvostellen perin voimakkaasti korkeimman oikeuden tilannetta ja Vuoren asemaa, Ala-Harja sanoi.


Gustafsson: Alho poliittinen rasite puolueelle

SDP:n kansanedustaja Jukka Gustafsson myöntää lauantain Ilta-Sanomissa, että ministeri Alhosta on tullut poliittinen rasite SDP:lle. Hän kertoo, että monet sanoivat sen myös SDP:n eduskuntaryhmän kokouksessa viime torstaina.

Gustafsson ennakoi myös, että Sundqvistin kanssa tehty sopimus tulee olemaan ykkösaiheena SDP:n piirikokouksissa marraskuun alkupuolella.

Koonnut: IA
6.10.1997


POLITIIKKA -SIVULLE