BACK




AJASSA



Yksityisyys uhattuna

Javascript on mainio apuväline web-sivujen elävöittämiseen, mutta se on tuonut mukanaan myös turvallisuusongelmia.

WWF vaatii pikaisia toimia ilmaston lämpenemistä vastaan

Maailman Luonnon Säätiö (WWF) vaatii kiireisiä toimia maapallon ilmaston lämpenemistä vastaan. Muutoin maailmaa uhkaa katastrofi, järjestö varoitti. Selonteossaan WWF toteaa, että keskimääräiset lämpötilat ovat nousseet maapallolla dramaattisesti.

EU vetoaa teollisuusmaihin kasvihuonepäästöjen saattamiseksi kuriin

EU:n komissio vetoaa kaikkiin teollisuusmaihin ns. kasvihuonekaasupäästöjen saattamiseksi kuriin. Komissio julkaisi keskiviikkona Brysselissä tiedotteen, jossa esitellään EU:n linjauksia Kiotossa joulukuussa pidettävään YK:n ilmastokokoukseen.

Nuoret ovat nyt kauniimpia ja rohkeampia

Suomalaiset nuoret pitävät itseään itsenäisempinä, voimakkaampina ja rohkeampina kuin aiemmat sukupolvet. Nuorten itsetunto on kohentunut, ja he yhdistävät itseensä enemmän myönteisiä ominaisuuksia kuin 80-luvulla nuoruuttaan eläneet. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan nuoret uskaltavat nyt myös näyttää olevansa fiksuja yksilöitä.

Maan Ystävät syyttää Supoa ja lehtiä mustamaalauksesta

Ympäristöjärjestö Maan Ystävät katsoo joutuneensa suojelupoliisin ja tiedotusvälineiden tahallisen mustamaalauksen kohteeksi. Yhdistyksen mukaan joillakin tahoilla on määrätietoinen pyrkimys leimata maltillinen yhdistys väkivaltaiseksi terroristijärjestöksi.

Kaksi kolmasosaa syövistä voi olla ehkäistävissä

Oikea ruokavalio vähentää merkittävästi syöpäriskiä. Syövistä 60-70 prosenttia on ehkäistävissä, kun terveelliseen ravintoon yhdistetään säännöllinen liikunta, kohtuus alkoholinkäytössä, normaali paino ja tupakoimattomuus, kertoo hiljattain Lontoossa julkaistu mittava Maailman syöpätutkimussäätiön tutkimus.

Koulutetut naiset edelläkävijöitä ruokatottumuksissa

Parin viime vuosikymmenen aikana suomalaisten ruokatottumukset ovat muuttuneet terveellisempään suuntaan. Hyvin koulutetut naiset ovat edelläkävijöitä, joiden tottumukset siirtyvät asteittain hyvin koulutetuille miehille, vähemmän koulutetuille naisille ja lopuksi matalan koulutuksen saaneiden miestenkin ryhmään.

Ajan suunnassa lyhyesti

Arkistolaitos netissä. Silja Linelta virtuaalimainos. Ihmistä muistuttavan olion kallo löytyi. Ranskan seksirikollisista kootaan geenirekisteri. Terveydenhuollon virtuaalikoulutusta Helsingin ja Pohjois-Amerikan välillä. Nokialta maailman pienin NMT-puhelin. IAEA: Ydinvoima vastaus kasvihuoneilmiöön.

Viikon vitsit

Pieni kevennys muuten niin ankeaan arkeen.



Lue cd-rom arvostelut Verkkouutisten Arkistosta.