Viikon varrelta - ulkomaat lyhyesti


Kohl kannattaa Krenzin saamaa tuomiota

Saksan liittokansleri Helmut Kohl kannattaa Itä-Saksan entiselle päämiehelle Egon Krenzille langetettua vankeustuomiota. Lisäksi Kohl arvosteli Neuvostoliiton entistä presidenttiä Mihail Gorbatshovia, joka oli aiemmin kritisoinut Krenzin saamaa tuomiota.
- En yleisesti ottaen pidä oikeusjuttujen arvioimisesta, mutta tämä tuomio oli oikeutettu ja Gorbatshovin esittämä kritiikki ei sitä ollut, sanoi Kohl toimittajille Berliinissä.

Berliiniläinen tuomioistuin langetti maanantaina 60-vuotiaalle Krenzille kuuden ja puolen vuoden vankeustuomion, koska hänen katsottiin osallistuneen Itä-Saksasta länteen paenneiden tappamiseen Berliinin muurilla. Oikeuden mukaan Krenz ei itse tarttunut aseisiin, mutta hän oli vastuussa määräyksistä ja siten osasyyllinen pakenijoiden kuolemiin.

Gorbatshovin mukaan Krenzin saama tuomio oli poliittinen, eikä sille löydy laillista tai moraalista oikeutusta.

Yleinen syyttäjä vaati Krenzille 11 vuoden tuomiota ja on valittanut oikeuden päätöksestä. Myös Krenz on sanonut valittavansa saamastaan tuomiosta.


Kiinan puoluekokous syyskuussa

Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokous alkaa 12. syyskuuta, ilmoitti Kiinan uutistoimisto Xinhua tänään. Järjestyksessään 15:nnessä puoluekokouksessa on määrä käsitellä talouskysymysten lisäksi myös poliittisia uudistuksia.

Puoluekokousta on luonnehdittu Kiinan tärkeimmäksi poliittiseksi kokoukseksi viiteen vuoteen. Puoluetta lähellä olevien lähteiden mukaan se kestänee noin viikon ajan.

Kiinan pääministeri Li Peng viestitti äskettäin, että kokouksessa nousevat esiin myös poliittiset uudistukset. Lin mukaan Kiinassa poliittisia ja talousuudistuksia toteutetaan samanaikaisesti. Puoluekokous valinnee myös seuraajan Lille, sillä häntä ei Kiinan lakien mukaan voida valita enää uudelleen pääministeriksi.


Euroopassa jäljellä 150 Yhdysvaltain ydinkärkeä

Euroopassa on jäljellä enää 150 Yhdysvaltain ydinkärkeä, kertoo Bulletin of the Atomic Scientists -lehdessä julkaistu raportti. Vielä vuonna 1985 niitä oli yli 6 000. Ydinaseita on viety pois osana Kylmän sodan jälkeistä aseidenriisuntaa.

Amerikkalaiset ydinkärjet sijaitsevat nykyisin Belgiassa, Britanniassa, Hollannissa, Italiassa, Kreikassa, Saksassa ja Turkissa.

Yhdysvaltain omalla maaperällä ydinkärkiä on noin 12 500. Ydinkärkiä on kerätty viime vuosina harvempiin paikkoihin. Nyt pääosa ydinaseista on neljässä osavaltiossa. Suurimmat varastot sijaitsevat Uudessa Meksikossa.


Pedofilia vakava ongelma Australiassa

Pedofilia on vakava ongelma Australian runsasväkisimmässä osavaltiossa Uudessa Etelä-Walesissa, paljasti tiistaina julkaistu virallinen selonteko. Selonteon mukaan mm. papisto ja kirkon virkamiehet sekä opettajat ovat jo kauan syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

- Ongelman laajuutta ei voi täsmällisesti kuvata luvuilla tai tilastoilla, mutta (asiaa tutkineen) komission mukaan pedofiilinen toiminta on laajuudessaan sitä luokkaa, että se muodostaa merkittävän ongelman, sanoi komissiota johtanut korkeimman oikeuden tuomari James Wood.

Selonteon mukaan papiston jäsenet, kirkoissa ja uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämissä kouluissa sekä koulukodeissa työskennelleet ihmiset ovat pitkään ja laajasti käyttäneet lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Poliisi, viranomaiset ja kirkon jäsenet ovat selonteon mukaan sulkeneet silmänsä tapahtumilta, minkä vuoksi huomattavan paljon hyvin vakavia rikostapauksia on jäänyt tutkimatta ja niihin syyllistyneet rankaisematta.

Osavaltion pääministeri Bob Carr kertoi puolestaan, että viranomaiset ovat jo toteuttaneet osan komission suosittamista ehdotuksista lastensuojelun lisäämiseksi.


Kaksi pohjoiskorealaista diplomaattia loikkasi Yhdysvaltoihin

Kahdelle pohjoiskorealaiselle diplomaatille on myönnetty turvapaikka Yhdysvalloissa, kertoi maan ulkoministeriön edustaja James Rubin tiistaina.
- Suurlähettiläs Jang Seung Il, tämän vaimo sekä veli Jang Seung Ho ovat hakeneet turvapaikkaa Yhdysvalloista ja heille on myönnetty ne, kertoi Rubin.

Jang Seung Il työskenteli Pohjois-Korean suurlähettiläänä Egyptissä ja Jang Seung Ho diplomaattina Ranskassa. Jang Seung Il on Lähi-idän asiantuntija ja voi asiantuntijoiden mukaan voi paljastaa Yhdysvalloille tietoja kotimaansa asekaupoista. Pohjois-Korean on epäilty myyneen aseita Syyrialle, Iranille ja Libyalle.

Yhdysvaltoihin ei ole koskaan aiemmin loikannut yhtä korkea-arvoisia pohjoiskorealaisia diplomaatteja.


Tupakka tappaa kolmanneksen kiinalaismiehistä

Kolmannes nyt alle 30-vuotiaista kiinalaismiehistä kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin, sanoi Kiinan terveysministeri Chen Minzhang maanantaina kymmenennessä Tupakka tai terveys -konferenssissa Pekingissä.

Chenin ennuste perustuu kiinalais-brittiläiseen tutkimukseen, jossa selvitettiin miljoonan kiinalaisen tupakointia. He kuolivat vuosina 1986-88. Synkkä ennuste toteutuu, jos tupakointi ei vähene, Chen sanoi. Hän jatkoi, että Kiinan terveysviranomaisilla on valtava valistustehtävä edessään.

Kiinalaisista runsaat 37 prosenttia tupakoi. Luku on kasvanut viime vuosina. Nykyisin Kiinassa kuolee tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin 750 000 ihmistä vuodessa eli 2000 ihmistä päivässä.

Nykyarvioiden mukaan 300 miljoonasta alle 30-vuotiaasta kiinalaismiehestä noin 200 miljoonaa ryhtyy tupakoimaan. Jos he kaikki jatkavat tupakointia koko elämänsä, heistä 100 miljoonaa kuolee tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin, laski ministeri.

Naiset eivät ole Kiinassa perinteisesti tupakoineet, mutta teinityttöjen tupakointi on lisääntynyt viime vuosina. Tupakkayhtiöt suuntaavat markkinointinsa erityisesti naisille.

Koonnut: IA
28.8.1997


ULKOMAAT -SIVULLE