Sähköpaimen

19.12.1997

Joulu tulla jollottaa...

Ensimmäinen sikamaisuus oli viime viikolla tässä Paimenen paikalla ollut Piko Ollilan sikapakina. Piko on Paimenen hyvä ystävä - tietämättään. Älkääkä kertoko tätä Heikki A:lle.

Piko, joka kutsuu itseään - joskus - myös toimittajaksi, oli harrastanut häpeilemätöntä tekstimainontaa. Hänhän on yhteiskunnallisten harrastustensa lisäksi sikatilan emäntä. On sika hyvää, on; ja oma sika parasta. Vain puhelinnumero unohtui: mistä sitä Pikon sikaa saa tilata.

Vielä sikamaisempaa on käydä jouluaikaan kirjakaupassa. Pätkätyöläistytöillä on rintapielessään - rintoja ei ole - kyltti, joka kertoo heidän palvelevan asiakkaita viidellä, kuudella, seitsemällä... kielellä. Kirjoista he eivät tiedä herttaista hevonp:tä.

Kaikki ei kuitenkaan ole sikamaista - edes Jouluna. Ihmiset ovat selvästi ystävällisempiä ja avuliaampia lähimmäisilleen, jopa selvinpäin.

Paimen käväisi viime viikolla työreissulla Turussa. Oli sopiva aikarako, ja ei kun viinakauppaan.

Vieseisellä tiskillä oli TPS:n lätkäjengin maalivahti. “An mul yks Kossu”, tämä kinusi.
- En an, sää purota sen kummingi, oli myyjän lakoninen vastaus. TuTo:n miehiä, eittämättä.

Mieltä lämmitti myös taksikuskin asenne”muutos”. Normaalien “helvetilliset verot” narinoiden asemesta hän valitteli vain kurjaa säätä. Tuli niin Jouluinen olo, että...

Mutta ei niin hyvää, että... Kaikkein sikamaisinta on H-päivänä, 25. 12. Jouluun on vielä 365 päivää. Paimen ei jaksa olla ihmettelemättä, että juutalaisen puusepän aviottomasta lapsesta on jaksettu kohista jo pari vuosituhatta. Siihen ei Beatles tule yltämään, saati Rolling Stones.

Paimen toivottaa molemmille lukijoilleen Rauhaisia Joulun Pyhiä ja Menestyksellistä Vuotta 1998. Tammikuussa tavataan.