Turkki uhkaa boikotoida myös suomalaisia tuotteita

Luxemburgin kompromissit



EU teki Luxemburgin huippukokouksessaan historiallisen päätöksen pitää kaikki jäsenyyttä hakeneet maat mukana laajenemisprosessissa. Samalla saatiin aikaan Helmut Kohlin sanelema sovinto rahaliittoon mukaan tulevien ja siitä ulos jäävien maiden välille.


Luxemburgin nimi on integraation historiasta kertovassa kirjallisuudessa jo pitkään liitetty siellä aiemmin tehtyyn merkittävään kompromissiin. Alkuperäisessä Luxemburgin kompromississa päätettiin De Gaullen pitkän painostuksen jälkeen, että unionin jäsenmailla on veto-oikeus kansallisesti merkittävissä asioissa.

Laajenemiskompromissi

Eurooppa-neuvoston päätös pitää myös muut kuin komission ehdottamat jäsenkandidaatit tiiviisti mukana pidemmän tähtäimen laajenemisprosessissa on koko maanosan kannalta viisas. Näin EU paikkaa NATO:n laajentumisen jättämiä geopoliittisia aukkoja. Samalla päätös on toimiva kompromissi erilaisia laajenemisen strategioita kaavailleiden EU-maiden välillä.

Itälaajeneminen poikkeaa edeltäjistään ensinnäkin taloudellisten vaikutusten ja sen aiheuttamien institutionaalisten muutospaineiden osalta. Kummassakaan tapauksessa Luxemburgin kokous ei onnistunut synnyttämään edes huonoa kompromissia.

Merkittävä ero aiempiin laajenemiskertoihin on myös itse laajenemisprosessissa. Laajenemiskierrokset ovat aiemminkin olleet aikaa vieviä. Onpa osa nykyisistä hakijamaista ensin tullut hylätyksikin.

Tästä eteenpäin laajenemisneuvottelut ovat kuitenkin osa unionin päivittäistä toimintaa, jonka myötä uusia jäseniä tulee mitä ilmeisemmin mukaan pitkällä aikavälillä pienissä erissä. Jäseniksi hyväksyttyjenkin maiden osalta erilaiset siirtymäajat venyvät myös useiden vuosien pituisiksi.

Saman aikaisesti integraatio etenee ja unioni muuttaa olemustaan. Talous- ja rahaliitto esimerkiksi jakaa nykyisetkin jäsenet kahteen kastiin, eivätkä kaikki välttämättä siirry esim. edessä häämöttävään yhteiseen puolustukseenkaan samassa tahdissa.

Laajeneminen yhdistää ja eristää

Pitkän laajenemisprosessin aikana myös taloudelliset ja poliittiset suhdanteet vaihtelevat. Siitäkin syystä unionin ulkopuolisten Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa harjoitettava tiivistyvä yhteistyö on tärkeää.

Onnistuessaan se voi toimia Eurooppaa koossa pitävänä voimana, silloin kun taloudelliset ja poliittiset kriisit sitä muuten riepottelevat. Varsin yleinen näkemys on, että maanosamme joutuu jatkossakin todistamaan uusien demokratioiden sisäisiä etnisiäkin erimielisyyksiä.

Nyt tehty laajenemispäätös toi esiin myös varsin kärkevällä tavalla yhdentymisen kääntöpuolen. Integraatio on toiselta luoteeltaan kovin sisäänpäin lämpiävää: se sulkee muita ulkopuolelle. Karvaimmin tämän sai Luxemburgissa kokea Turkki, joka on jo ehtinyt ilmoittaa aikeistaan boikotoida itselleen vihamielisten EU-maiden tuotteita. Myös Suomi kuuluu tähän joukkoon.

Turkin uhkaus vetää jäsenhakemuksensa pois on poliittisesti vakava asia varsinkin Euroopan unionin NATO-maille. Kyproksen ongelmiin turkkilaisten asenteiden jyrkkeneminen ei myöskään lupaa helpotusta. Euroopan unionin jäsenenä Suomi puolestaan on vähintäänkin välillisesti osallisena kummassakin selkkauksessa.

Eurokompromissi

Luxemburgin toinen kompromissi koski yhteiseen eurovaluuttaan siirtyvien maiden keskinäistä kokoustamista. Nyt aikaan saatu ratkaisu jättää toki monia avoimia kysymyksiä, mutta on joka tapauksessa oikean suuntainen.

Varsinkin Ison-Britannian eristäminen olisi ollut poliittisesti lyhytnäköistä, sillä unionin on syytä pyrkiä säilyttämään päätöskykynsä myös tulevia ratkaisuja ajatellen.

Sovinnollinen ratkaisu on varmasti kannattavampi myös brittikansalaisten EMU-mielipiteiden kannalta. Ja jos britit todella päättävät seuraavien vaalien jälkeen liittyä EMU:n kolmanteen vaiheeseen, lisää se euro-alueen talouden volyymiä merkittävästi siirtäen samalla painopistettä etelästä vauraampaan pohjoiseen.

Joidenkin tarkkailijoiden mukaan Luxemburgin huippukokous toi myös esiin Helmut Kohlin armottoman 15 vuoden kokemuksen EU-yhteistyöstä. Hänen muotoilemansa kompromissi ratkaisi brittien ja ranskalaisten välisen kiistan Euro-X:sta. Kohl onnistui myös hoitamaan Turkin jäsenyyskysymyksen haluamallaan tavalla ilman sen suurempaa haloota itse kokouksessa.

JORI ARVONEN
19.12.1997


POLITIIKKA -SIVULLE