Lintsaavilta europarlamentaarikoilta päiväraha pois

EU-parlamentti edelleen kahta kolikkoa vastaan



EU-parlamentti haluaisi edelleen pudottaa eurorahan erilaisten kolikkojen määrän kahdeksasta kuuteen. Parlamentti päätti myös ryhtyä panemaan istunnoista lintsaavia edustajia kuriin.


Europarlamentti on harannut sekä kahden että 20 sentin kolikoita vastaan. Parlamentista löytyi keskiviikkona Strasbourgissa tarvittavat vähintään 314 ääntä eli yli puolet parlamentin jäsenistä pitämään parlamentin vanhan kannan voimassa.

Tosin parlamentin kanta ei muuttane ministerineuvoston päätöstä, jonka mukaan kolikkoja lyödään kahdeksaa eri suuruusluokkaa. Parlamentti otti kantaa kolikoihin nk. yhteistoimintamenettelyssä, jossa parlamentti ei voi kumota ministerineuvoston kantaa.

Eurorahan markkinointi on monissa maissa jo pitkällä. Esimerkiksi Ranskassa on aloitettu laaja mainoskampanja, jossa esitellään, miltä kaikki kahdeksan kolikkoa näyttävät.

EU-parlamentti kävi keskiviikkona keskustelua myös euron tulevaisuudesta laajemmin. Puheenjohtajamaa Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker ja komission puheenjohtaja Jacques Santer esittelivät parlamentille molempien Luxemburgin kaudella pidettyjen huippukokousten tuloksia. Juncker huomautti parlamentille, että kaikki tekniset päätökset eurorahan käyttöönotosta vuoden 2002 alusta on jo tehty.

Juncker esitteli parlamentille huippukokouksen päätöstä siitä, että euroalueeseen liittyvät maat voivat käydä epävirallisia keskusteluja keskenään yhteisen valuutan asioista.

Parlamentaarikkoja kiinnosti lähinnä Turkin asema. Rahaliittoon puuttui Outi Ojala (vasl), jonka mielestä siinä on euro-x:n jälkeenkin liian vähän demokraattista poliittista valvontaa.

Yksityistämiselle vedettiin rajoja

EU-parlamentti hyväksyi keskiviikkona raportin, jossa se vetää rajoja julkisten palvelujen yksityistämiselle. Komissiolle eväitä antavan raportin mukaan yleishyödyllisten palvelujen käsite koskee veden, sähkön ja kaasun jakelua, rautateitä, julkista paikallisliikennettä, televisio- ja radiolähetyksiä, televiestintää ja postipalveluja.

Parlamentti haluaa komissiolta sekä vihreän että valkoisen kirjan eli eri aikataululla varustetun toimintasuunnitelman, jossa määritettäisiin kansalaisille taattavat palvelutasot kaikilla asiaankuuluvilla aloilla. Lisäksi parlamentti vaati, että yksi komissaareista ja yksi komission pääosastoista ottaisi erityisen vastuun julkisista palveluista.

Tiistai-iltana myöhään käydyssä keskustelussa Reino Paasilinna (SDP) sanoi, että yksipuolista yksityistämistä ei saa asettaa yhteisten oikeuksen edelle. Mirja Ryynänen (kesk) korosti, että yleishyödyllisillä palveluilla on suuri merkitys alueiden kehittymiselle ja mm. pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksille.

Ryynänen kuitenkin vastusti ajatusta, että EU alkaisi ohjata jäsenmaita julkisten palvelujen tuottamisessa raportin esittämällä tavalla.

Lintsaavilta europarlamentaarikoilta päiväraha pois

EU-parlamentin puhemiehistö on päättänyt Strasbourgissa toimista, joilla parlamentaarikkojen poissaolot istunnoista pyritään saamaan kuriin.

Päätöksen mukaan ensi helmikuun alusta lähtien parlamentaarikot menettävät puolet päivärahastaan, jos he eivät ole läsnä joka toisessa päivittäisessä nimenhuutoäänestyksessä tai ovat poissa lainsäädäntöasioiden käsittelystä. Strasbourgin istunnoissa määräys koskee tiistain, keskiviikon ja torstain istuntoja ja Brysselissä torstain istuntoja.

Jos parlamentaarikko ei ole läsnä kuin puolessa istuntopäivistä, hän voi lisäksi menettää puolet yleisestä kulukorvauksestaan. 626-jäsenisestä parlamentista on liki säännöllisesti poissa puolisentoistasataa jäsentä. Keskiviikkona Strasbourgissa äänestämässä oli parhaimmillaan reilut 470 parlamentaarikkoa.

Puhemiehistö päätti myös osaksi perääntyä tv- ja valokuvaajia koskevista rajoituksistaan, joita tehtiin Brysselin uuden parlamentaarikkorakennuksen valmistuttua. Uuden päätöksen mukaan parlamentaarikkojen huoneissa voi kuvata heidän luvallaan ja läsnäollessaan.

Parlamentti aikoo myös parantaa suhteitaan tiedotusvälineisiin siten, että parlamentin puhemies pyrkii aloittamaan keskustelun EU-asioita seuraavien toimittajien järjestön edustajien kanssa.

STT-IA
19.12.1997


ULKOMAAT -SIVULLE