Jopa OECD ihmettelee, miksi yliopistoille ei kelvannut autonomian laajennus

Uusi laki lisää yliopistojen autonomiaa


Uusi yliopistolaki on loppusuoralla. Laki lisää yliopistojen autonomiaa. Opetusministeri Olli-Pekka Heinosen mukaan opetusministeriö olisi halunnut siirtää enemmänkin valtaa yliopistoille, se ei kuitenkaan niille kelvannut.


Laki antaa yliopistoille lisää mahdollisuuksia päättää itse oman toimintansa organisoinnista.
- Lainsäädännön keskeinen tavoite on lisätä yliopistojen autonomiaa.
- Yksi keskeinen asia on siinä se, että tiedekuntien rajoja ei lainsäädännössä määrätä, vaan yliopisto päättää itse siitä miten se tieteellisesti organisoituu ja toivottavasti se tarkoittaa sitä, että päästään enemmän monitieteiseen otteeseen ja joskus liian korkeana ollut muuri tiedekuntien välisestä yhteistyöstä poistuu, kertoo Heinonen.

Yliopistot eivät halunneet autonomiaa

Laki lisää yliopistojen vapausasteita oman hallintonsa järjestämisessä.
- Se versio, jonka hallituspuolueet ovat hyväksyneet ei lisää niin paljon vapautta kuin opetusministeriö olisi toivonut, mutta lausunnoissaan yliopistot eivät halunneet niin laajaa autonomiaa, kuin me olisimme olleet valmiit antamaan.
- He halusivat tietyt rajoitukset, joilla lainsäädännössä määritellään mandaattiasetelmat.

Heinonen kertoo, että yliopistojen haluttomuutta tämän laajempaan autonomiaan oli ihmetelty jopa OECD:n Suomea koskevan maatutkinnan seurantatilaisuudessa.

Kolmikantahallinto voi muuttua

1970-luvun hallinnonuudistuksessa Helsingin yliopistoa lukuunottamatta yliopistojen hallintoon vakiintui kolmikantamalli, jossa professoreilla, muulla henkilökunnalla ja opiskelijoilla on omat kiintiönsä yliopiston hallinnossa.

Uuden lain myötä nykyiset voimasuhteet voivat muuttua yliopistokohtaisesti.
- Siellä on tavallaan sellainen turvasäännös, että kaikkein perusturva hallinnossa on taattu, kuvaa Heinonen lakiluonnosta.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyteen ei oteta kantaa suoraan hallituksen esityksessä.
- Se tulee sitä kautta, jos katsotaan, että perustuslakivaliokunta asiasta jotain eduskuntakäsittelyn aikana lausuu. Uudet perusoikeussäännökset ovat tulleet voimaan ja niitä vasten pakkojäsenyyttä ei ole koskaan testattu.

Uusi laki kokoaa yhdeksi laiksi eri yliopistoista annetut tähän saakka erilliset lait. Lain sisällä on omana lukunaan eräitä Helsingin yliopistoa koskevia säännöksiä. Esitys on tarkoitus saattaa voimaan vuoden 1998 alusta alkaen.

PETE PAKARINEN
20.12.1996


OTSIKKOSIVULLE